8. syyskuuta 2010

Kuvatuksia alkusyksyltä

                                              ^^ Ahkera koululainen
                                           ^^ Väsynyt koululainen



                                             ^^ Irvisty aivastus xD



Kuulumisia jälleen...

Nyt on taas jäänyt tämä blogiin kirjoittelu melkosen vähäiseksi. Kirjoittelen ohjatuista treeneistä jokaisesta oman tekstin, mutta muuten kerron miten ollaan asioissa nyt edetty...

Eli Maassa olemiseen ollaan lisätty kestoa, niin että ei lonkahtaisi. Hyvin ollaan edetty ja useita toistaja pysyy maassa 30s. Jos siitä menee pidemmäksi niin saattaa lonkahtaa. Silloin olen vaan lopettanut ja käskenyt ylös ja ottanut uudestaan lyhyemmän aikaa. Monesti on ruvennut lonkahtamaan tuon jälkeen sitten jo 10s kohdalla. Eli lonkahtamista koitetaan viimeiseen asti välttää.

Tööt - up vaihdossa ei mitään ongelmaa. Sillon tälllöin saattaa maahan mennessä harpata eteenpäin, mutta se on vain että palkkaa ei tule... ja uudestaan

Seuraamista on lähdetty työstämään naksulla. Eli palkkaa tiiviistä seuruusta. Hyvin on mennyt, eihän se ole yhtä tiivistä kuin imuttamalla, mutta meille aivan riittävää. Ja kontaktikin hyvää. Ja usein palkka tuleekin suusta mikä on vahvistanut kontaktia entisestään. Viikonlopun aikaan oli sellanen jakso että lahnasteli aika laiskasti. Mutta se meni ohi :D Muuten seuraaminen on ollut tosi hyvä vireistä :) Käännöksiä ollaan treenailtu myös. Itse olen jonkin verran itsekseni miettinyt omaa askellusta, kun mimmillä tulee siinä väljyyttä. Nyt alkaa kuitenkin olla jo melkosen kivaa sekin :D Täyskäännöstä saa vielä työstää, mutta muuten vaikuttaa oikein mukavalta :)

Liikkeestä seisomista ollaan nyt otettu jonkin verran = muutama toisto sillon tällön. Annan vielä melko reilun käsiavun ja on siinä vielä sitä hiippailua. Mutta seuraaminen ei onneksi ole tästä hidastunut. Mitänyt lauantaina oli jotain lahnastelua...

Hyppyä ollaan kosketusalustalla otettu. Ensin kosketusalusta hypyn etupuolella ja koirahan sinkosi sinne tosi nopeesti. Siirrettiin esteen taakse ja jälleen upea vauhti :D Ja sinne seiso käsky ja palkkaus esteen yli. Toisella kerralla vire oli aika surkeeta niin laiskasti löntysti siitä yli. Nyt vaan vauhtia kosketusalustalle menossa niin jospa se auttais vauhtiin myös hypyn kanssa...

Jäljistä  sen verran että esineen nostoissa ollaan edetty. Lauantaina käytiin maalaismarkkinoilla. Jätettiin mimmi kotiin,vaikka olisi ollut mimmille hyvää treeniä olla siellä, mutta kun kauppareissu venyi 2h oli koiran kotiin jättäminen ihan järkevä ratkaisu. Kävin myös eläinkaupasta vähän ostamassa luita ja nameja. Mentiinkin tekemään mettään sitten 6 jälkeä. Laitoin lompakon ja paperikääryn sisään pikkupalan mahaa. Olivat siis eri jäljillä. Kyllähän se kivasti pysähty siihen, ja kiinnitti huomiota, mutta siitä alko vaan sitten nuuskiminen ja esineen pureskelu, joten ei hyvä. Jätettiin tämä tapa sitten pois Tiistaina 31.8. palkkasin lompakon nostamisesta metsässä siinä ei ongelmia. Ja esineen pitotapakin parantui. Ennen piti huulissa nyt ihan kunnolla suussa. Ja lopulta tein pienen esine  ruudun johon laitoin lelun. Kivasti toi mulle, ja kun tässä oli istuminen ja sitten vasta otin sen esineen pois ja palkkasin niin alkoi sitten jäljelläkin tarjota sitä :D Eli tuolloin ei vielä esineen nosto kovin kehuttavasti mennyt. Esineen kohdalla en päästänyt etenemään niin jonkin aikaa mietittyä nosti sitten esineen. Palkkasin kuitenkin eka esineen nuuskimisesta. Ja istahti ja tästä palkka.
Jokaisella jäljellä oli 1 esine. Palkkana turvotettu oma ruoka ja se onkin toiminút hyvin.  Ja jälki viisi. Jokaisella jäljellä sain stopata että nosti esineen. Ja jäljet maksimissaan 5m.
Mutta Sunnuntaina tapahtui todellinen läpimurto. Ekall jäljellä esineenä pyyhe. Siinä sain pysäyttää koiran ja oli aika nihkeetä se esineen nostaminen... Vaihdoin esineiksi sitten puukepit, 6kpl.  Toinen jälki 10m ja 2 keppiä. Koska ei oltu ollenkaan otettu pitämistreeniä kepeillä, niin jäljellä pysäytin, mutta kun mitään ei alkanut tapahtua esineen nostamiseksi niin otin sen käteen ja palkkasin pari kertaa pitämisestä ja sitten maasta nostamisesta, sekä maasta nostamisesta sekä istumisesta ja matka jatkui. Toisella esineellä jouduin taas pysäyttämään. Vähän ajan päästä nosti mulle sitten ihan hyvin.
Kolmas jälki oli 10m, 3 esinettä. Nyt keksin sanoa hyvä heti kun jäljestää esineen kohdalla. Ja tämä tapa osoittautui hyväksi :D palkka hyvä sanasta ja nosti sitten heti esineen :D Toinen ja kolmas yhtä mahtavasti :D
Neljännellä jäljellä 1 esine. Ja samalla tavalla ja hyvin meni.
Loppuun tein vielä melkein ympyrän kiertävän jäljen, joka ylitti myös pienen polun. Niin laitoin 6 esinettä parin metrin välein. 4 ekaa esinettä samalla tavalla ja tosi mahtavasti nosti. Polun ylitti hienosti. Haisteli vähän polkua ja jatkoi suoraan yli :) 5. esineellä huomasin että oli esine jo suussa kun sanoin hyvä. no palkka siitä ja nopeesti mimmi oli taas esine suussa odottamassa uutta palkkaa :) 6.esineellä annoin nostaa esineen ja ruveta istumaan, jonka jälkeen jättipalkka ja jälki loppuun mistä löytyi purkinpohjalta namien jämät. Sain jopa hyvin tasapainotettua että jäljen loppuun pääseminen palkan luokse ei ole mikään kiirus, tosi hyvin keskittyi nostamaan esineet.
Maanantaina tehtiin vielä ennen treeneihin lähtöä eri metsään 20m jälki jossa kaikki 6 esinettä. Nyt sain joka kerta pysäyttää että nosti esineet ja sillonkin aika huonosti... :(

Temppukuulumisia:
Nyt ollaan harjoiteltu sormien tunnistusta ilman että olen tänne mitään rustaillut. Lyhyitä harjoitustuokioita ollaan sillon tällöin otettu ja edistystä on peukun ja rillin tunnistamisessa tapahtunutkin :D 90% varmuudella osaakin tunnistaa ne toisistaan.




La 4.9.2010

Alkoi: - Päättyi:-

Paikka:mun huone

Tilanne ennen harjoitusta: Vihje hieman ennen kuin koskee pikkurilliä

Kriteeri: Tunnistetaan pikkurilliä ja peukkua toisistaan

Harjoituskerrat: 1-1-1-1-1 1-1-1-1-1 1-0-1-1-1 1-1-0-1-1

Tilanne harj. jälkeen: Tunnistaa etusormen ja peukalon toisistaan hyvin.

Kommentit: Siirrytään kyllä nyt keskisormeen.



La 4.9.2010

Alkoi: 17.23 Päättyi:17.25

Paikka:mun huone

Tilanne ennen harjoitusta: Tunnistaa etusormen ja peukalon toisistaan hyvin.

Kriteeri: Koskee keskisormeen

Harjoituskerrat:1-1-1-1-1 1-0-1-1-1 1-1-1-1-1 1-1-1-1-1

Tilanne harj. jälkeen: Koskee keskisormeen

Kommentit:6-10 toistot tehtiin niin että käsi oli auki, mutta siinä oli pientä haparointia niin siirryttiin sitten takas 1 sormeen :D



La 4.9.2010

Alkoi: 17.34 Päättyi:17.35

Paikka:mun huone

Tilanne ennen harjoitusta: Koskee keskisormeen

Kriteeri: Hieman ennen kuin koskee keskisormeen niin vihje keski.

Harjoituskerrat: 1-1-1-1-1-1 1-1-1-1-1 1-1-1-1-1

Tilanne harj. jälkeen: Hieman ennen kuin koskee keskisormeen niin vihje keski.

Kommentit: Nyt edetään seuraavaan vaiheeseen. Teki hyvin. Tarkasti ja välillä pidin kättä vähän eri kohdalla niin sai treeniä hakea myös eri paikoista kohdetta. Loppuun sitten vielä peukkuuu nami palkka ja rilli luupalkka. Ja tunnistuksessa ei mitään ongelmaa. Ja vaikka oli luu siinä niin ei mennyt säheltämiseksi :D



La 4.9.2010

Alkoi: 17.53 Päättyi:17.54

Paikka: mun huone

Tilanne ennen harjoitusta: Hieman ennen kuin koskee keskisormeen niin vihje keski.

Kriteeri: Vihje ennen kuin aikookaan koskea keskisormea.

Harjoituskerrat: 1-1-1-1-1 x3

Tilanne harj. jälkeen: Vihje ennen kuin aikookaan koskea keskisormea.

Kommentit:Tosi loistavasti. Koski sormea vasta vihjeen jälkeen eikä ollut kokoajan keskisormea

tökkimässä. (=



La 4.9.2010

Alkoi: 18.02 Päättyi:18.03

Paikka: mun huone

Tilanne ennen harjoitusta: Vihje ennen kuin aikookaan koskea keskisormea.

Kriteeri: Lisätään etu ja nimetön sormi häiriöksi.

Harjoituskerrat:1-1-1-1-1 x3

Tilanne harj. jälkeen: Lisätään etu ja nimetön sormi häiriöksi.

Kommentit: Oli vaikea pitää kolmea keskimmäistä sormea pystyssä niin laitoin sitten kaikki sormet ylös ja ”työnsin” keskisormen koiraa lähimmäksi ja palkkasin oikeasta sormesta :)



La 4.9.2010

Alkoi: 18.14 Päättyi:18.16

Paikka:mun huone

Tilanne ennen harjoitusta: Lisätään etu ja nimetön sormi häiriöksi.

Kriteeri: Koko käden sormet häiriönä. Keskisormi ”työnnetty” lähimmäksi koiraa. Ja pikkuhijaa tulee muiden sormien tasalle.

Harjoituskerrat:1-1-1-1-1 x3

Tilanne harj. jälkeen: Koko käden sormet häiriönä. Keskisormi ”työnnetty” lähimmäksi koiraa. Ja pikkuhijaa tulee muiden sormien tasalle.

Kommentit: Viidennen toiston jälkeen olin siirtänyt keskisormen muiden sormien rinnalle. Ja siinä sitten kertaakaan erehtymättä koski keskisormea :D:D



Sen jälkeen tehtiin vielä ihan hetken mieli johteesta testaus. Tunnistaiskohan se peukun, rillin ja keskisormen. Ja kyllähän se tunnisti. Välillä sai aina jackpotteja. Olin kyllä ihan ällikällä löyty kun tunnisti :D

 
 
Ja omenavaras käy säännöllisin väliajoin omenapuun alaoksilta omenan nappaamassa....