16. maaliskuuta 2014


Blogi on jälleen elellyt hiljaiseloa, vihdoin saan päivitettyä kuulumisia tännekin. Vähäiset lumet ovat alkaneet sulaa vauhdilla, joten kohta päästään toivon mukaan treenailemaan aktiivisemmin. Mimmillä on tällä hetkellä juoksut, joten treenailut on senkin takia olleet vähemmällä. 

Tokon osalta ollaan tehty lähinnä ylläpito treeniä silloin tällöin. Eli noutua, seuraamista, luoksetuloa ja hyppyä. Kivasti ovat nuo kaikki sujuneet. Ruudun, tunnarin ja luoksarin stopin oon ihan mieluusti jättänyt keväämmälle. Ainoa uusi asia, mitä ollaan opeteltu on ollut askelsiirtymät. Paikallaan käännös oikeaan ja vasempaan sujuu hienosti.

Hiihdetty ollaan jälleen ahkerasti, mutta harmillisesti hiihtokelit nyt loppuivat tosi aikaisin. Hiihtäminen on sujunut paljon paremmin kuin edellisenä vuonna. Ei ole yrittänyt ollenkaan nappailla suksen päitä, välillä jopa intoutuu vetämää ja silloin mennään kovaa.