26. lokakuuta 2010




Posted by Picasa



Posted by Picasa

Paikalla oloa & liikkestä maahan

Kun nyt kaikki viimeisimmät tekstit ovat olleet vain pikaisia kuulumisia, raapustankin nyt sitten tämän päivän tokotreeneistä.
Aamusta otettiin hieman sukan ottamista jalasta. Ihan ok sujuu. Sormien tunnistuksesta sen verran että uusia sormia ei olla opeteltu, eikä keskisormi ole niin varma vielä kuin haluaisin. Peukku ja rilli sujuvat hyvin.

Mutta nyt siihen tokoon :)

Paikalla olo:
Keskittyi hyvin minuun, mutta huomasi ettei pienessä lumipeitteessä olisi suostunut makaamaan. Otettiin sitten 15s lyhyt paikalla olo. Olin 20m päässä. Pari kertaa kokeiltiin pidempää aikaa, mutta pomppasi melko nopeesti aina istumaan.

Liikkeestä maahan meno:
5 toistoa. Ekalla "pukkasin" käden liikkeellä maahan. Muut sitten normaalia seuraamista hieman hitaammassa vauhdissa, juuri kun jalka tömähtää maahan. Jäättää kyynärpäät puol senttiä ylös maasta. Viimesellä toistolla piirsin viivan jolla sanon tööt. Seuruutin pari metriä ja tööt juuri kun astun viivan kohdalla. Ja koirahan meni maahan heti. Kerkesin ottaa vain yhden askeleen. Eli niin että koiran takamus oli viivalla. En tiiä pitäskö tuota saada vielä nopeemmaksi...??
Mutta seuraaminen oli nyt aivan mahtavaaa. Riittävä'n tiivistä ja kontakti pysyi kokoajan. Taisi olla lehmän maha palkalla jotain osuutta asiaan... ;)

25. lokakuuta 2010

Syyslomailua

Viime viikolla ei hirveästi mitään tehty... Pari kertaa käytiin jälki ajamassa, mutta siinä ei nyt ainakaan vielä ole suurta edistystä tapahtunut... Tokon ollaan annettu hautua päässä että nyt syyslomalla päästään oikein urakalla työstämään. Ja aloitettiin sukan ottaminen pois jalasta. Sheippaamalla sain tajuamaan melko nopeesti jutun idean. Ja nyt ollaan sitten pikkuhiljaa laitettu sukkaa "paremmin" jalkaan.

Tuunasin nyt vähän blogia. Ei tullut kyllä kovin hieno, mutta ei voi mitttään.... :)

Tänään otettiin vähän liikkeestä maahan menoo, ja kyllähän se melko kivasti sujui. Meinasi jättää kyynärpäät liian ylös, mutta palkkasinkin sitten paljon siitä kun kyynärpäät ovat maassa. Huomaa että seuraamisen kanssa oon vähän lipsunu, kun väljyyttä on hieman tullut. Joten eiköhän oteta hieman imuttamalla, niiin koiran virekkin paranee samalla ;)

17. lokakuuta 2010

Kuluneen viikon kuulumisia

Nyt vihdoin raahauduin taas rustaamaan jotain tännekkin.

Jäljellä ollaan käyty muutama kerta. Veli teki noin 100m jäljen, jossa mukana tienylitys ja loppupalkka muovisessa putkessa. Nosti jäljen tosi hyvin. Veli ei ollut ihan varma mistä se jälki sitten meni, ja stoppailin mimmiä kun veli "luuli" ettei jälki mene sinne. No hetken miettimisen jälkeen paljastui että just tästä se menee. Ja sama kävi pari kertaa uudestaan. Pitäs näköjään ruvetta luottamaan, että kyllä se oikeesti osaa... Tienylityksessä keskellä oli namiläjä. Siinä oli pientä pyörimistä. Lopulta mentiin tarkasti tien yli ja jatkettiin metsään yhtä tarkasti. Vähän aikaa mietiskeli missä se palkka on ja hieman pelotti mennä putkeen sitä syömään.

Eilen illalla kävin tekemässä melko kiemuran jäljen noin 50m. Kolme esinettä namirasian päällä. Nosti hyvin, sitten oli pientä pyörimistä ennen ekaa esinettä oltiin kuitenkin taas jäljellä. Istu vihjeen kohdalla jäi nuuskimaan ilmaa. Olisikohan alueella kulkenut joku "omituisempi" eläin tms...NO lopulta istahti eikä edes käännähtänyt minuun päin :D Toisella esineellä paljon nopeampi istuminen ilman käännähdystä :D Ja niin myös viimeisellä. (Esineinä 2 lompakkoo ja purkki). Hyvin jäljesti vaikka olikin melko kiemurainen jälki :)

Tempuista ollaan välillä otettu peukun, rillin ja keskisormen tunnistusta. Peukun ja rillin tosiaan tunnistaa hyvin, mutta saadaan vielä ttehdä töitä keskisormen kanssa. Ja ööö on tainnut mukaan mahtua myös pari nami kuonon päällä + koppi toistoa. No siinä ei kyllä hirveesti edetä...

Liikkeestä maahan meno on ollut nyt viikon pääaihe. Seiso- maahan vaihdot onnituvat mainiosti. Kokeiltiin sitten seuraamista ja siihen maahan menoa. No hitaasti ja takapää edellä oli tulos. Tehtiin sitten seiso-maahan toistoja sivulla houkuttelemalla. Seuraavana päivänä tajusin että kosketuskepillä, ja niinhän se lähti sivulle nopeasti onnistumaan. Nopeasti jätin kosketuskepin pois sivulta ja sitten liikkeeseen. Siinä kosketuskeppi mukana, ja sitä parhaillaan häivytetään... Kyllä ollaan jo voiton puolella :D

Tänään tokoili vielä aivan mahtavalla vireellä :D Siitä lisää huomenna...

11. lokakuuta 2010

Hengissä ollaan

vaikkei tänne blogiin ole mitään kuukauteen raapustettukkaan.
Nyt siis lyhyesti mitä ollaan tehty ja miten mennyt.

Jälki:
PItkään ollaan nyt tuskasteltu esineen nostamisen kanssa jäljellä. Se ei oikein ottanut onnistuakseen ja paineistui aina pysähdyttäessä esineen kohdalla. Tänään sitten vaihdoin istumiseen. Namipurkki esineen alla, kun alkaa siinä nuuskia sitä sanon istu. käännähti siinä vaiheessa minuun päin ja istahti. Luulen että kun tajua tämän vähän paremmin ei enää käännähdä. Ja vapautus syömään. Eka jälki oli suora 20m ja loppupalkka oli kiven päällä.  Vähän aikaa siinä pyöri ympäri kunnes tajusi missä se palkka olikaan. Nosti jäljen tosi mallikkaasti. Toinen jälki olisitten noin 40m. Eka suoraa 15m +esine, loiva kaarros (nameja), 15m +esine, ja 10m+loppupalkka. Tosi mallikkaasti koko jälki. Molemmat esineet hyvin. Ja käännös aivan mahtava. Nyt meni jäljellä paljon innokkaammin kuin kertaakaan esineen nostamisen kanssa. :D Kohta varmaan loppuu tämä meidän jälkikausi, kun eilen jo satoi ensilumi... Olin ajatellut että jos saan esineen ilmasun kuntoon niin sit oon tosi tyytyväinen ja annan sen olla tältä vuodelta.
   Olen miettinyt verijäljen tekemistä sen jälkeenn, mutta se lumimäärä mikä meillä on talvisin on kyllä aivan mahdoton siihen hommaan. Mutta edellisten vuosien perusteella voisi ehkä jouluun asti tehdä ja jättää jälkihommat sitten hautumaan....

Agility:
Ei muistaakseni mitään erikoista. Jotain pientä ohjaus juttua sillontällöin.

Näyttelyt:
Nyt on valmistunut että lähdetään messariin joulukuussa katsomaan ja kuvailemaan :) VOi että oon ilonen. Nyt pitäs vaan jaksaa oottaa sinne asti...

Temput:
Uusina käsistä tehdyn renkaan läpi hyppääminen, peukalon ja pikkurillin tunnistus ja myötäpäivään pyöriminen.

Toko:
   -paikalla olo:-
   -seuraaminen: Käännökset pitäisi saada nyt treeniin, imuttamalla olen ajatellut. Pari päivää sitten tuntui että koko liike on lässähtänyt kasaan, mutta jos toivoa olisi...
   -luoksetulo: Lenkillä jokunen aina sillon tällöin, hyvin on sujunut, vauhtia on
   -liikkestä maahan meno: Nyt ollaan saatu sitä mahtavasti eteenpäin. Seiso maahan vaihdot ovat tosi hyvät. Vielä olen kuitenkin lähellä. Ollaan tehty että kävelen takaperin ja annan vihjeen tööt. Mukavasti koira meneekin maahan ja oikein :D Lisättiin jopa vauhtia että hölkkään, siinä oli pientä hitautta, muuten ok.
   -liikkestä seisominen: samalla tavalla kuin maahan menokin. Siinä jopa hölkässä hyvä stoppi :D
molempia ruvetaan sitten kohta siirtämään sivulle.
-hyppy: jokunen hyppy joskus kosketusalustalla

Muut: Kaveriporukalla ollaan aloitettu nyt treenailut, saa nähdä miten säännöllisesti, mutta kuitenkin :D


Ahkerasti ollaan myös kameraa käytetty ja lintuja tarkkailtu, mutta jos niistä joskus ehkä lisää

Hyvää syksyä kaikille blogin lukijoille. Ja niin mimmi täytti 21.9.2010 neljä vuotta!! Suuren suuret onnittelut vielä rakkaalle mimmille <3<3<3<3