10. kesäkuuta 2013

Joo-o, just noin, ahaa, Sä Osaat!

Kannattaa napsutella kuvat isommiksi :)

Viime viikkoomme on kuulunut melko paljon löhöilyä niin kuin kesään tottakai pitääkin ;) Helteiden aikaan käytiin myös paljon uimassa. Mimmi kahlaili tosi hienosti. Vesi ol tosi matalalla joten Mimmi pääsi kahlaamaan pitkällä ennen kuin huomasi, että varpaat ei enää yllä pohjaan. Lelun perässä juoksenteli ahkerasti ja selvästi myös nautti "polskimisesta" ja pomppimisesta. Unohtamatta tietenkään frisbeen kaivelua rannalla. Kaapii frisbeetä etutassuilla jolloin lentää Mimmi ali jonnekin sen taakse. Sitten hölmistyneenä ihmetellään mihin se lelu oikein hävisi. Tottakai Mimmi muistaa myös löhötä rannalla ja katsella vesipeto-seisojan puuhia ;)

Tällä viikolla ilma on viilennyt mukavasti joten pientä treenailuakin on pistetty käytiin. Esineruutua (20mx50m)  
tehtiin männikössä. Vein sukan lähelle takarajaa, Mimmi oli puussa kiinni ja sai seurata piilotusta. Kun päästin etsimään paineli hyvää vauhtia suoraan kohti takareunaa. Sitten huomasi että alkoi käyttää nenäänsä ja nopeasti sukka löytyi ja palautui myös vauhdilla. Tästä jättipalkka, jäi tosi hyvä mieli tästä :)

Pitkästä aikaa opeteltiin myös temppuja. Kuonon laittamista mukiin ja kengän laittamista jalkaan. Mukiin laittamista selvästi epäröi, eikä vielä hirveän hyvin kuono sinne uponnut, vaikka selvästi homman jujun hoksasi. Joo, ihme kyllä löysin mukin johon Mimminkin kuono sopii ;)
Kengän laitossa ongelmia aiheuttaa tassun kohdistus oikeaan paikkaan. Muuten siinäkin juju on hoksattu. Periaatteessa molemmat helppoja temppuja :)

     


      

Tokosta taas VOI:n askelsiirtymiä, jotka sujuu jo ihmeen hyvin. Peruutusta ei olla tehty vielä ollenkaan, koska en oikein tiedä miten lähtisen opettamaan. Imutuksella ei onnistu, istahtaa heti. Ideoita otetaan vastaan...  Tunnari on edennyt myös ihan kiitettävästi. Selvästi on koko ajan vahvistunut juttu. Nyt selvästi käytetään nenää eikä vaan napata ensimmäistä eteen tulevaa puukapulaa.

Jokin aika sitten jankattiin jälleen maahan menoa. Jos itse peruutan ja Mimmi kävelee perässä menee alas-käskystä maahan etupää edellä (juuri niin kuin haluan). Seuruusta taas istumisen kautta eli paljon hitaammin. Jankattiin sitten käsiavuilla ja ylämäkeen jolloin pientä parannusta ehkä oli. Tänään sitten aivan ihmeellisesti meni seuruustakin maahan etupää edellä ja niin nopeasti etten ole ennen nähnyt. Liekö edellisen päivän hieronnalla ollut jotain vaikutusta, vaikka jumeja ei juuri löytynytkään. Vai oliko kyseessä vaan joku napsahdus boksuttimen aivoissa.... No toivottavasti tulevaisuudessa vauhti säilyy.
Tänään puuhailtiin myös ohjatun kanssa. Siirsin kapulat pikku hiljaa taakse riviin ja hienosti löytyi aina oikea. Tämä liike on tähän asti tuntunut niin helpolta, mikä on aivan ihanaa kaiken vääntämisen jälkeen. Tulen varmaan kiroamaan tätä lausetta vielä myöhemmin... Tosin tässä on vielä merkin opettelu. En ole halunnut opettaa merkkiä vielä, koska ruutu ei ole vielä niin vahva. En todellakaan halua että alkaa ruudussa tarjoamaan merkkiä. Vaikka Mimmi tulee sen varmaan tekemään joka tapauksessa.