21. joulukuuta 2011

"Kolme yötä Jouluun on laskin aivan itse eilen, kun näin silmät tonttusen..."

Taas on päässyt kulumaan pitempi aika siitä kun on viimeksi tullut tänne mitään rustailtua. Mitähän tässä nyt olisi tärkeimpänä yhteenvetona syksystä.
   Joulukuun alussa olimme Helsingissä messarissa. Mukavaa oli ja paljon ostoksia tuli tehtyä. Sieltä tuli ostettua myös suomen palveluskoiraliiton ohjekirjanen esineruutuun. Ja mitä nyt kokeiltiin muutama kerta niin on toiminut oikein loistavasti. Ennen tätä oli ongelmana liian hidas vauhti esineelle. Nyt sekin oli sitten tosi hyvä.
   Luntahan täällä on paikoin jo polveen asti, joten jälki kausi loppui sitten meidän osalta. Suht. kiva motivaatio saatiin palautettua jäljellekkin kera muutamien esineiden. Tässä talven aikana aattelin kuitenkin vielä harjoitella hiukkasen sitä nostamista ja ennen kaikkiea nenän käyttöä, joka vaikuttaa olevan se suurin brobleema.
    Joulun jälkeen ollaan menossa hakeen sitten vielä rokotuksia. Temppuilu on ollut aika nollatasoa. Tokoiltu nyt ollaan jonkun verran. Syksyllä käytiin yksi kurssi. Loistavaa häiriöreeniä. Siellä sitten mm. huomattiin että maahan meneekin takamuksen kautta mikä on sitten tosi hidasta. Lähdettiin korjaamaan sitä aluksi ihan muistelemalla alusta. Se ei toiminut joten uusi vihje ja alusta. No tämäkään ei ole tuottanut tulosta, koska se väärä tapa on varmasti iskostunut niin hyvin M:n lihasmuistiin.
  Eilen sitten ruvettiin uusimman Canis lehden koroke artikkelin mukaan työstämäänhän  asiaa. Varsinaista koroketta ei ole, mutta iso kangas joka on taiteltu pienemmäksi. hyvin hoksasi idean. Muutamia kertoja on mennyt "väärin" maahan ja jotenkin tuntuu että tässä se on ymmärtänyt paremmin sen oikean tavan, mikä liittyy tähän kankaaseen. Tehtiin jopa eri tilassa ja hiukkasessa liikkeessä. Ja mimmihän syöksyy kankaan päälle ihan oikein. Ja voi miten meikäläinen oli taivaissa :D

  Huomenna käydään vielä hakemassa todistukset ja sittenhän alkaa JOULULOMA!! Jes!

7. syyskuuta 2011

Se osaa sittenkin :)

Eilen sitten treenailtiin läpi kaikki alon liikkeet. Aloitettiin luoksetulosta. Vauhdilla tuli, ja sitä vauhtia oli ehkä himpun verran liikaa. Onneks hyppäsin estä pois viime hetkellä ;) No eteen tulo siitä sitten uudelleen ja nätisti siitä sivulle... Yleensä on tullut ihan nätillä vauhdilla ettei törmäilyjä satu...

Sitten otettiinkin liikkeestä maahan menoa. Ihme kyllä meni, ja jopa ekalla kerralla joten se sai jäädä. Nyt sanoin käskyn napakasti, mutta hiljemmin kuin aiemmin ja toimi. Ja pysyi siihen asti että olin käynyt 10m päässä ja palannut takaisin :)  Täytyis varmaan ottaa joku tööt kuuri tolle. Pikkusen näytti että takapää edellä menee ja sama vahvistui tänään kun olin syönyt omenan ja testasin maahan menon,) ja palkaksi omenan kanta.) Liikkeestä seisominen taas on kyllä niin mahtava! Koskaan (sillä varmuudella minkä elävä olento voi saada) ei siinä mitään kömmähdyksiä satu. Paras liikkeemme :D

Sit hyppyä, ja todentotta se kauemmas hyppääminen oli unohtunut jo. Liian aikaisin alusta häivytetty?? No muutenhan se irtoo hyvin ja näin... mutta kun hyppää siis ihan taakse, niin mites avon hypyssä sitten. Niin...

Seuraaminen oli yllättävän nättiä. Käännöksetkin toimi ihmeen hyvin. Vasemmalle kääntymistä saa vielä tiiviyden puolesta treenata, mutta muuten. Ja sitten lopuksi ihan extempore paikalla olo. Mun piti mennä viemään pyörä pois, joten mimmi odotti. Kokoajan ei nähnyt edes mua, ja lopuksi kiersin vielä talonkin.. Ja todellakin pysyi eikä edes lonkahtanut!!! WOW!!!!!

No kuvia en nyt saanut ladattua, joten ne saa odottaa toiseen kertaan.

6. syyskuuta 2011

Hengissä :)

Täällä blogissa onkin nyt ollu tosi hiljasta. Kesä oli ja meni. Heinäkuussa oli kesälomareissua ja riparia. Ne vei aika paljon aikaa mutta nyt ollaan jo muutama viikko elelty normaalia arkea. Ja ihme minäkin eksin tänne blogin puolelle, ja jopa muistin vielä tunnuksetkin tänne. Onhan viime kirjottelustakin kulunut jo yli 2 kk (mitenkäs se niin...)

Mutta joka tapauksessa monessa asiassa ollaan edetty. Lomareissulla koirat oli mukana ja voi herranjestas miten nätisti mimmi käyttäytyi. Ei mitään ongelmaa kävellä jossain Turun keskustassa :D  Jäljelle ollaan saatu esineet mukaan, ja kyllähän ne sieltä myös nousee :) Nyt ollaan ehkä muurahaiskammostakin päästy. Motivaatio on ollut ehkä vähän huonompi kuin joskus. Olen aatellut että teen nyt sellasia jälkiä ilman keppejä, että on turvotettua ruokaa jäljen lopussa ja ehkä vähän ripoteltu pitkin jälkeä. Tehtiin tuossa muutama viikko sitten nääs ihan makkarajälki pellolle. Joka askeleella turvotettua ruokaa ja oli jo ennen jäljelle menoa niin täpinöissään että... Joten testaillaan nyt niin. Esineiden kohdalla olen vain oottanut miten M niitä merkkaa. En oo viittinyt alottaa palkkaamaan pelkäästään nostamisesta tai ilmasusta. Kun en oikein ite tiennyt kummin haluan. Joten jäljellä edetään ja palkkaan sitten sekä nostamisesta että ilmasusta. Kuudesta esineestä yleensä yksi nostaen ja loput ilmaisten. Mutta koska toimii niin hyvä :D

Sitten jos jatketaan maastolajeista. Esine-etsinnässä ollaan edetty. Esineet on alkanut nousta pikku ruuduista. Huomaa kyllä että käyttää aika paljon näköä etsimiseen. Täytyy nyt saada se oivaltamaan  että nokkakin on olemassa tässä jutussa.

Jonkun verran ollaan myös hakuiltu. Nyt siihen ollaan alettu opettaa rullailmasua. Eli "etsii" ukon. Ukko antaa rullan. Siinä vaiheessa muuttuu passiiviseksi ja mä kutsun mimmin. Sittenhän mimmi tarjoo pakittelut, maahanmenot, istumiset yms. Kun sitä on aikansa tehny tuo sitten rullan mulle. Pikku kehut ja palkalla ukolle. Näin on toiminu ihan hyvin. Ongelmana näissä maastolajeissahan on että siellä on hirvikärpäsiä. Ovat kyllä niin ällöjä otuksia että...

Tokossakin ollaan nyt edetty ihan kohtuullisesti. Paikalla oloja ollaan tehty paljon viime viikkojen aikana. Hyvin on pysynyt ja lonkahtanut ehkä kerran. Välillä myös istuen. Ja jos mulle on sattunut joku pieni homma oon kipassu tekemässä sen ja mimmi oottaa vaikka ei näekkään mua :D Jes!  Tätä tehtiin mm. viikonloppuna kun hoidin naapurin koiraa, mimmi oottamaan pihalle ja vien tai haen koiran ja mimmi oottaa ja pysyy loppuun asti :)

Luoksetulo on nykyisin oikeestaan aina tosi nätti :D Liikkestä maahan menossa joku on alkanut nyt tökkiä; jää seisomaan, menee hitaasti maahan yms. Oon miettiny onko käskytys jotenkin muuttunut, ja ehkä se on vähän koventunut sen seurauksena ettei mitään oo tapahtunut. Tänään sitten kokeiltiin miten menee sellasella hiljemmalla mutta napakalla äänellä ja sehän toimi... Liikkestä seisominen on kyllä niin loistava vaikka ite sanonkin. En oo löytäny mitään paranneltavaa :) Seuraaminen on muuten ihan ok, mutta paikoittain väljyyttä esiintyy. Vasemmalle kääntyminen on ollut ongelmana. Mutta ollaan tehty paljon takapää harjotuksia ja olen koittanut saada oman askelluksen toimimaan käännöksissä.

Hyppyhän olis muuten suht ok kans, mutta kun mimmi hyppää ihan esteen taakse ja jää siihen, mikä sitten tekoo kolahduksen todennäköisemmäksi ja vaikeuttaa liikettä sitten avossa. Nyt sitten kosketusalustan kanssa sheippasin sitä kauemman esteestä. Toimi hyvin siihen asti kunnes olin leikellyt alustan pieneksi ja lopulta poistanut sen. Jo ekalla kokeilulla jäi ihan esteen taakse. Lisää treeniä tähän. Vaikeutensa tähän tuo se että kestää maksimissaan kolme toistoo per. treenikerta.

Kaukot on alkanut nyt sujua! Olen käskenyt mimmin istumaan, asetan paperin tassujen eteen. Siinä pari vaihtoa. Ja istumaan noussessa etutassujen on mentävä sen paperin taakse tai palkkaa saa odottaa. Tää on toiminu hyvin ja matkaakin ollaan saatu lisää. Ja toinen, vai ties kuinka mones loistojutttu on... Nouto! mitä nyt vähän otettiin tuossa ennen riparia niin vau! Kapulalle ainakin ravaten ja palautus lähes aina laukalla. Vielä on hiomista että saadaan varmaksi, mutta oli kyllä tosi hyvä fiilis !!!

21. kesäkuuta 2011

Aivojumppaa omistajalle...

Jälleen kerran on jäänyt tämä tänne kirjoittelu. Saakin minun pää melkosta aivotyöskentelyä kun muistelen mitäs tässä viikon aikana on tapahtunutkaan... Teen nyt ihan päivä kerrallaan, muuten ei oo mitään mahollisuutta yrittää muista...

10.kesäkuuta
 Päivä oli jälleen kuuma, muistaakseni ;) Ilalla lähdettiin sitten koirien kanssa uimaan. Mimmi jo heti mennessä kahlaili  lelun kanssa rannassa. Oli paljon rennompi vedessä kuin viime vuonna. Kun olin itse käynyt pulahtamassa hain mimminkin syvemmälle. Leikittiin ja heiteltiin lelua aina kauemmas. Uskalsikin tulla sinne asti kun jalat ylsi mimmillä maahan. Tosi reipasta menoa kyllä oli. Jäi vaan harmittamaan ettei kamera sattunut mukaan :( Kokeiltiin vielä ihan pelastusliiveillä. Vein mimmin vaan syvälle missä jalat ei yllä sillä pohjaan. No mimmillähän tuo uinti asento ei ole se maailman parhain. Kauhoo paniikissa etutassuilla jolloin menee aika takakenossa... No se ei oikein onnistunut. Joten eiköhän edetä leikkien..

11.kesäkuuta
Iltapäivällä tokoiltiin hieman. Seuraamista, käännöksiä oikealle, ihan ok sujui. Parantamista kuitenkin on vielä. Kaukot meni ihan ok hyvin. Alan olla tyytyväinen myös istumaan nousuun. Paikalla olo onnistui hyvin. Aika oli maksimissaan puoli minsaa ja se onnistui ilman lonkahtamista :)
Illalla lähdettiin jälleen uimaan. Tällä kertaa kamera mukana, mutta enhän minä joutanut sitä käyttämään kun oli niin kivaa uiskennella. Mimmi oli nyt vieläkin reippaampana. Ja tuli jälleen siihen asti mihin jalat yltävät.  Paljon ei tarvinnu edes houkutella kun neiti tuli veteen lelun perässä. Selvästi on alkanut tykätä hommasta :)

12.kesäkuuta
Tehtiin noin 100m pitkä jälki metsään. esineitä oli 10, eli tehoreenauksessa ne. Jäljen ajoi hyvin. Ja alkoi hokaamaan missä ne esineet oli... Mutta on hieman haluton ilmaisemaan ne... No jospa joskus alkais onnistumaan... Muurahaiset häiriköivät hieman loppupalkalla kun en tajunnut laittaa mihinkään rasiaan. Kaikki esineet oli siis keppejä, ja ihme kyllä myös kaikki löytyi :)

13.kesäkuuta
Ei mitään erikoista.

14.kesäkuuta
Eipä mitään erikoista sillonkaan.

15.kesäkuuta
Kaveri kävi kylässä ja hänelle näytettiin alo:n liikkeet ja temppuja. Liikkeet teki hienosti. Vire pysyi hyvänä kokoajan. Eikä mitään kamalan isoja vikoja ollu... Hieman hiomista vielä...

16.kesäkuuta
Eipäs mitään erikoista.

17.kesäkuuta
Mentiin pihalle tokoilemaan. Otettiin paikalla oloa ja kaukoja. Paikalla olossa ajat 60s,120s,15s,15s. Ja tuossa ekassa 15s pätkässä lonkahti niin piti sitten vielä ottaa onnistunut lyhyt loppuun. Kaukot onnistui kuitenkin hyvin. Ne alkaa sujua jo niin hyvin että alan pidentää matkaa epäsäännöllisen säännöllisesti ;)

18. ja 19.kesäkuuta
Siivottiin joten mimmillä ei ollut mitään sen kummempaa tekemistä...

20.kesäkuuta
Käytiin ostoksilla, joten mukaanhan tarttui monenlaisia makupaloja ja luita. Illalla oli sitten pesun aika. Uutta shampoota kun oli tullut ostettua...

Muuta
Tein hieman kasvismössöö koirille. Muutamaksi päiväksi sitä riittii ja hyvin maistu. Keitin perunoita, kananmunia ja muussasin sekaan vielä omenaa. Lisäksi mimmi on nyt saanut piimää ruuan kanssa eikä mitään rapsutteluja ole ollut. Perjantaina mimmillä alkoi juoksut.

Nyt on tullut tätä blogin ulkoasuakin muuttettua. Laittakaahan kommenttia mitä mieltä ootte...??

10. kesäkuuta 2011

Hellettä...



Tämän viikonhan täällä ollaan oltu siinä +25 lämpötilassa (vähintäänkin). Sen takia ei olla sitten mitään treenailtu. Melkosen kuuma on meikäläiselläkin ja mimminkin kulkee lähes koko ajan läähättäen. Onneks ens viikolla sitten viilenee :)

 Kun on tämä treenailu nyt ollut niin vähäistä aattelin kirjotella jälleen kerran tämmösen tokopostauksen... Eli kirjoittelen mitäs liikkeille kuuluu :)

 Paikalla olo:
 Juups, tämähän on vähän jäänyt... Tämän hetkistä tilannetta en nyt kovin hyvin osaa sanoa, mutta viimeksihän ollaan "taisteltu" lonkahtimista vastaan, eli kesto oli noin minsa. Kyllähän Mimmi pysyisi sen kaks minuuttia, mutta siinä ajassa ehtisi jo lonkahtaa... (täydellisyyden tavoittelijako???) Otetaankin tämä sitten ensi viikolla työn alle. Eli että kestoa pidennetään ilman lonkahtamisia.

 Seuraamiset:
Tässähän suorat pätkät sujuu jo tosi hienosti :) Tiiviys on hyvä ja virekkin on kohdillaan. Ja ennenkaikkea kontakti pysyy :) Juoksua emme ole juuurikaan treenailleet. Siinä tuleekin hieman väljyyttä. Käännökset ovat vielä hieman hajalla. Mulla itellä ei ole vielä oikein rutiiniaskellusta, joten siinä sitten tulee väljyyttä, tässä ollaan kuitenkin jo edetty.

Luoksetulo:
Tämä on nyt alkanut sujumaan tosi mahtavasti. Vauhtia on riittävästi :) Juoksee suoraan eteen istumaan :) Sivulle siirtymisen kanssa on on ollut hieman ongelmia, kun palkka on ollut oikeassa kädessä joten on tullut kieroon.

Liikkeestä maahanmeno:
Tässähän ei ole mitään ongelmaa ja siihen oon nykysellään tosi tyytyväinen, vaikkin alussa tuntu ettei tämä koskaan tule onnistumaan. Seuraa hyvin, menee maahan nopeasti ja  pysyy hyvin paikallaan, ihan täydellä matkalla en ole tilanpuutteen vuoksi ottanut, mutta sepä tuskin on mikään ongelma tuon kanssa.

Liikkestä seisominen:
Tämäkin on mun mielestä varsin mainio. Siinäkään ei oo enää mitään säätämistä, kunhan sillon tällöin hiukkasen muistellaan.

Hyppy:
Irtoaminen esteen taakse on kosketusalustan kanssa onnistunut hyvin. Nyt ollaan lisätty mukaan vielä seisominen seiso- käskystä ennen kuin palkka lentää... Jossain vaiheessa täytyy sitten häivyttää kosketusalusta pois, mutta saa olla vielä jonkin aikaa. Haluan että mimmi etenee esteen taakse pari metriä. Muuten se jäisi ihan esteen taakse... Niin ja nyt ollaan otettu kolmella laudalla eli noin 30cm. Korkeutta täytyisi sitten alkaa kasvattaa kohta puolin.







6. kesäkuuta 2011

"Hei huomenta Suomi hyvin pyyhkii " :)

Eilen illalla käytiin pikkusen treenailemassa tokoa, että saatas jotain tolkkua siihenkin hommaan tämän kesän aikana. Ennen treeejä listasin jotain asioita ylös:
 - Luoksetulo x2, palkkaus vain liikkeen lopussa sivulle. Riittävä vauhti!
 - Hyppy x5, irtoaminen tarpeeksi kauas hypyn taakse kosketusalustalla
 - Seuraamienn 3m pätkä x3, sekä kääntyminen oikealle x5 (tiivis, palkkaus naksulla)

Aloitettiin luoksetulolla. Molemmilla kerroilla hienosti suoraan eteen istumaan ja jopa suoraan :) Jeess! Sivullekin tuleminen sujui suht kivasti. Vähän vänkäsi liian eteen, kun palkka oli oikeessa kädessä. Jos olisi vasemmassa olisi suoraan änkeemässä sivulle... Ens kerralla täytyy kokeilla miten onnistus jos palkka tulis sitten suoraan taskusta.

 Sitten otettiin seuraamispätkät. Suorat meni hyvin.  Kerran kävi vähän haukahtelemassa naapuria, mutta kun ärjäsin niin kipitti takas. Kulmissa nyt oli vähän väljyttä, suht hyviä kuitenkin loppua kohti parani. Hyvin pysty keskittymään vaikkakin oli häiriöitä, kun ihmisiä ramppas ympärillä. Kerran tosiaan kävi meidän pihan "rajalla" haukahtamassa.

 Loppuun sitten hyppyä. Mainiosti irtosi, muuta ei voi sanoa :) Viidesti se. Nyt jäi kyllä näistä treeneistä tosi mahtavat fiilikset, ainakin minulle ;)


 Tänään jälleen iltasella otettiin tokoa. Tällä kertaa suunnitelmissa oli
 - Kaukot x3 m-i vaihtoa. Ei saa jäädä vajaaksi istumaan nousussa.
 - Seuraaminen (käännös oikealle x5)
 - Hyppy x3 pelkkä irtoaminen + 2 irtoamista + seiso- käsky jonka jälkeen palkkaus

 Kaukothan meni niin kun aina. Eli ihan ok. En saa sitä nousemaan "ryhdikkäämmästi istumaan niin kai sitten mennään tällä. Kerran koitan vielä, mutta jos ei onnistu niin sitten saapi jäädä...

 Seuraaminen oli tosi hienoa. Selvästi paremmat käännökset kuin eilen. Tuntuu että ite oon löytänyt siihen sellasen kivan rytmin. Tällä hetkellä hidastan melko paljon kulmaa tehtäessä,  että Mimmi tajuaa sen, mutta eiköhän melko nopeasti päästä ihan normaaliin vauhtiin. Jälleen meinasi lähteä räksyttämään jotain tyyppiä, mutta just sain napattua kiinni ja ärähettyä perusasentoon. Sen jälkeen jatku kuin mitään tyyppiä ei olis ollutkaan. Sen jälkeen leikittiin pallolla ja mimmi ihan fiiliksissä. Lopuksi sitten hyppyä. Tehtiin suunnitemasta poiketen niin että pelkkä irtoaminen 2 kertaa ja sitten irtoaminen ja seisominen x3. Tosi hyvin onnistu sekin. Vaikka annoinkin odottaa muutamia sekuntteja ennen kuin palkka lensi...

 Jälleen kerran jäi älyttömän hyvä fiilinki näistä treenailuista. Jo toisen kerran noin onnistuneet. Muuten tämä päivä oli mimmille varmaan melko tylsä, kun minä kulutin päivän siivoten ja halkoja pinoten, jei! Taas varmaan vois rustata semmosen toko katsauksen...

5. kesäkuuta 2011

Jospas nyt

Jaahas jälleen kerran on viimesimmästä kuulumisten kirjoittelusta aikaa... Jotenkin se laiskuus aina vaan iskee...
 Aika paljon ollaan nyt vaan löhöilty ja lenkkeilty. Muutaman kerran ollaan ajettu jälki ja siinä on esineen ilmaisutkin ihan hyvällä mallilla. Paljon on vielä tehtävää, mutta kyllä on pokkeri jotain alkanut tajuta :)
 Tokoa ollaan myös otettu muutamia kertoja. Viikko sitten vedettiin kaikki liikkeet läpi. Ihmeen hyvin jakso, vaikka vire ei kyllä ollut mikään paras... Muutama liike on vielä aika paloissa... Paljon ei varmaan ois tehtävää niissäkään, mutta itse haluan opettaa ne silleen peruusteellisesti... Ja sehän on toki hieman unohtunu...

 Kuvia on tullut nyt paljon muokkailtua, joten eiköhän tässä piakkoin ole odotettavissa myös melkonen kevään kuvapläjäys :)
















 Nyt ollaan kesälomilla, joten nyt on aikaa löhöilyllekkin. Ollaan siis nämä kaks ekaa lomapäivää otettu tosi iisisti, kuunnellen musiikkia ja lukien kirjaa. Ja siinä samalla on tullut otettua auringoa ja vähän palettua :(

 Saapi nähdä millon heitetään talviturkki. Toivon mukaan saatas mimmikin ihan kunnolla uimaan, jos ei muuten niin ainakin kuntoilumielessä. Keväisestä tet-jaksosta sain aika hyviä vinkkejä miten kannattaa uintiasentoa parannella... Sitä en ollenkaan aiemmin tajunnutkaan ;)

15. toukokuuta 2011

Koirani ei omista korvia vaan pohjattoman ruokahalun..

On nämä lähipäivät ollu kyllä melko lailla kuurolle koiralle huutelua. Luoksetulot on hitaita jää metsäretkillä vähän hengailemaan jonnekkin pusikkoihin. No todennäköisesti on juoksut tuloillaan. Toinen raivostuttava juttu on se että tuo syö oikeestaan kaiken paskan minkä löytää oli se sitten lehmän, hirven, jäniksen tai pupun. Ja mitä pahemmalle se haisee sen parempi... Ja kun ne korvat on ihan hukassa niin eihän ne huutelut mitään auta.
 
Perjantaina tehtiin turvotetulla ruualla viitisen metriä pitkä jälki kera esine purkin. Hyvin lähti ja jäljesti koko jäljen tarkasti. Purkin ilmaisi jo paremmin nyt kun sai käyttää istumista. Sitäkin sai hetken odotella. Loppupalkka oli sitten ihan vaan maassa ja tietysti siihen oli sattunut tulemaan kamalasti muurahaisia. Ihmetytti kovasti miksi koira ei syökään niitä nameja. Toivottavasti ei vaikuta nyt jäljestysmotivaatioon. Täytyy ehkä alkaa laittaa loppupalkat kuppiin.

 Tehtiin myös seuraamista imuttamalla. Niin että oli hihnassa ja hihna oli sen verran tiukalla ettei päässyt luistamaan jos olisi sitä yrittänyt. Ja palkkaa kokoajan jos oli tiiviisti reidessä kiinni, jos tuli väljyyttä lähti namitkin hetkeksi pois. Lopussa otettiin jo lyhyttä aikaa käsi ei ihan koiran suussa ja tiiviys pysyi.

 Eilen tehtiin jo pelkällä naksulla ja hihnalla. Kyllä se äkkiä hoksaa mistä sitä palkitaan, mutta melkein yhtä äkkiä se seuraaminen muuttuu taas ihan kamalaksi. Vika ehkä minussa? Palkkaan ehkä vähän huonosta paikasta tai jotain... Ja huonoista suorituksista. Itsellä alkaa lipsua niin kohta huomaa, että koirahan seuraa 40 cm päässä. No meillä ei sentään noin "paha".

 Viikonloppu tässä ollaan vaan oleskeltu, eikä mitään kummempia noiden lisäksi tehty. Tänään käytiin pyöräilemässä pari kilsaa. Mimmi tykkäsi älyttömästi. Oli käsi aika "herkillä" jarrujen kanssa. Innostui nimittäin välillä juoksemaan ihan kamalaa vauhtia eikä toppuutteluista huolimatta ruvennu hidastamaan... No ehjinä selvittiin :)

11. toukokuuta 2011

"Meistä tuli muurareita, taksikuskeja, Sähläreitä!"

Oli tänään varsin erikoinen tokoilu hetkonen. Aluksi sai jahdata kättä jossa oli namia. Siitä hommasta tykkäsi tosi paljon, sen jälkeen vähän leikkiä ja mimmi täysillä mukana. Nameina oli tänään melkonen sekametelisoppa; broilerin sydäntä, kanaa, ankkaa, peuraa. Eikä voinut tietää mitä sieltä seuraavaksi tulee... Aluksi kaukoja niin ensin sivulle, sitten maahan ja vihjeellä pysyy jätin koiran ja menin koiran eteen. No tuohan olli jo nyt niin fiiliksissä että pomppasi istumaan ennen kuin kerkesin suuta avata. No uudestaan maahan ja sitten onnistui tosi hienosti istumaan nousu. Palkkasin naksulla ja menin sivulle siellä taas uudelleen maahan jne. Ja joka kertahan se pomppasi istumaan ennen kuin kerkesin mitään tehdä.

Siinä sitten seuraavaksi jäävät. Maahan menossa suoraan maahan ja kuljin viitisen metriä käännyi naksautin ja palkka lensi. Sitten seisominen samalla tavalla. Vielä uudestaan seisominen ja lopuksi maahanmeno. Siinä ennakoi, mutta täysin ymmärrettäväähän tuo on... Olin tosi ilosesti yllättyny että erotti nuo käskyt (tööt-seiso) toisistaan! Jees!! Jotain näyttää tuokin oppivan. Tuossa oli vielä sellanen sähellys mukana, että joka kerta  liike alkoi perusasennosta. Pyysin sivulle tuli hyvin ja pläsähti joka kerta suoraan maahan. Joo tosi fiksu koira. Kauko toistoja tehtiin aiemmin viisi... Kamala sählä. No kiva että tarmoa löytyy...

Siinä sitten naksuttelin tiiviistä seuraamisesta joka on taas vaihteeksi tullut väljäksi. Taidan nyt ottaa pikku kuurin kosketuskepin kanssa seuruuta...
Loppuun vielä muutamia kaukoja. Tehtiin vaan nyt suorilta i-m-i-m. Nyt ei ennakoinu. Toiseksi viimesellä yritti liikkua eteenpäin.

Tässä on taas ollut hieman laiskuutta tämän päivittelyn kanssa. Ja siitä on hieman lukijoiltakin kuultu... ;)
Monestihan se on ollu mielessä, mutta sitten se jää.

Muutama viikko sitten käytiin hakuilemassa. 4 pistoa. Hienosti käytti nenäänsä. Päästiin vain etsimään ja maalimies palkkasi. Tuli sitten myös ostettua irtorulla. Sen kanssa ollaan treenailtu noutamista. Hakee rulla parin metrin etäisyydeltä minusta ja tuo sen ihan eteen. Tiiviimpä sais olla... Kannattas kiinnittää nyt huomiota ennen kuin siitä tulee oikein tapa...

Jälkiä ollaan muutama kerta tehty kahdesti on ollu esineenä purkki kera namien. Löytää kyllä purkin, mutta ei ilmaise sitä maahan menemällä. Yrittää vähän pyöritellä ja istumista. Sitten turhautuu ja on silleen että ihan sama... Oon miettiny että  jos siitä tulisi sitten istuminen. Se toimisi...

Tässä nyt tämmönen pikapäivitys, mistä muistin. Nyt olisi jälleen hyvä syy ruveta ahkerammin päivittelemään tätä blogia, kun on taas ajan tasalla. Kirjottelis vaan aina päivän kuulumiset...

30. huhtikuuta 2011

Hyvää Wappua!!

Torstaina käytiin ajamassa jälleen yksi jälki. Tällä kertaa alkoi pellolta meni metsää, eteni siellä melko suoraan. Välillä laitoin namia kokoajan, mutta suurimmaksi osaksi oli ilman.
 Odoteltiin vartti ja sillä välin tehtiin esineen ilmaisu treeniä. Eli pakastusrasia jossa kansi ja siellä nameja. Kun menee maahan niin että purkki jää tassujen väliin avataan yhdessä rasia ja saa palkkaa. Aluksi melko ahkerasti yritti tassuilla raapia ja pyöritellä rasiaa. Loppua kohden sitten se unohtui ja alkoi näyttämään ja paljon paremmalta. Kiva olisi saada tuo ilmaisu kuntoon mahdollisimman nopeesti, että päästäs yhdistämään se jäljellekkin. Tuon jutun kanssa ei kuitenkaan passaa kiirehtiä, joten ihan rauhassa edetään :)

Jäljellä alettin tehdä tiettyjä rutiineja. Alussa perusasentoon, valjaat päälle ja panta pois. Vähän rauhoittelua/hommaan keskittymistä. Sitten etsimään jälkeä. Ihan ok löysi jäljen :) Sen jälkeen kivasti eteni jäljellä. Nyt ei harhaillu paljoakaan eikä kulkenut niin korkealla nenällä kuin viimeksi. Suurinosa nameista taisi jäädä metsään... Jäljen loppuun jälleen löysi hienosti. Matkaa jäljellä n. 50m. Lopussa jälleen sivulle. Valjaat pois ja panta tilalla ja sitten pois jäljeltä.

 Perjantaina kävin jälleen Kajaanissa mukaan tarttui monenlaisia makupaloja mm.broilerin sydäntä ja lohinameja. Niitä onkin nyt kotona melkoinen kokoelma. Ei mimmikään voi tietää mikä siellä odottaa ;)
Lisäksi ostin irtorullan hakua varten. Jos kuitenkin saatas ilmaisua kuntoon.

Tänään kävin tekemässä jäljen mustikkavarvukkoon joka muuttui sitten suoksi. Kaksi ojan ylitysä ja tosi loiva mutka. Annettiin jäljen vanheta jopa 1,5 tuntia. Tavoitteena oli että ei kulkisi nenä korkealla, kun haju on ns. matalammalla maassa. Eikä leiju kamalasti --> jolloin voi jäljestellä nenä korkeammalla.

Siinä odotellessa sitten tokoiltiin. Eka koitettiin leikkiä, sehän ei neitiä tänään sitten kiinnostanutkaan... Hyppyä otettiin 30cm. Vihje ja mimmi hyppää, kun on toisella puolella palkka lentää. Lopussa tehtiin 3 viimestä seiso käsky ja palkka vasta sitten. Hyvin seisahtuu. Ainut että jää ihan esteen taakse. Kertokaas joku pitäskö saada kauemmas esteestä?

Sitten oli vähän kaukoja. Ihan suht hyvin meni. Ei liiku mihinkään suuntaan, mutta kyllä tuo jo minun mielestä jää vajaaksi istumaan nousussa...

Seuraaminen oli kyllä hyvä vireistä, mutta mimmiä aivastutti jostain syystä kamalasti. Siinä kun tyrski niin väljyyttä tuli ja keskittyminen herpaantui. Kyllä tuota paikkaa saa korjailla, oli semmosta aurausta ja väljyttä. Tehtiin vasemmalle loivaa ympyrää ja naksauttelin tiiviistä paikasta. Loppuun vielä 2 liikkeestä maahan menoa. Ekalla sanoin vahingossa että maahan, mutta hyvin meni siitä huolimatta. Toisella muistin sitten tööt:in. Seisominen oli myös hyvä :)
Ja ihan viho viimeseksi kaukoja. Ihan ok jälleen. En vaan ite oo tyytyväinen istumaan nousuun...

Jäljen nosti suht. hyvin. Meni hieman poikittain jäljelle ja meni takajälkeä pari metriä kunnes huomasi itse ja kääntyi takaisin.Eka ojan ylitys hyvä. Nyt työskenteli nenä paljon matalammalla :)  Montaa kertaa ei tässä poistunut jäljeltä. Toisen ojan ylityksessa oli hieman pyörimistä. Toisen ojan jälkeen alkoi suo ja siinä olikin melkosta pyörimistä, seilasi milloin missäkin. Ilman suurempia ongelmia löydettiin kuitenkin loppupalkalle :)

28. huhtikuuta 2011

"Kumipallona luokses pompin!"




Tuossa vähän esimakua tulevasta kuvamateriaalista... Nuo ovat vielä muokkaamattomia, mut ihan sama...

 Eilen käytiin pihalla tokoilemassa. Nyt suunnitelin suht. tarkasti mitä tehdään. Eli
 - luoksetulot
 - seuraaminen (onko hyvä?)
 - kaukot

Pilkoin sitten taskuun kanaa ja peuran sydäntä. Tuon kanan sai älyttömän hyvin pilkottua. Ja mimmille maistu ja olikin ihan fiiliksissä. Aluksi hieman leikittiin. Revittiin ja nakattiin patukkaa. Nätisti toi JOPA takaisin ;D
Alotettiin luoksetulolla (tässä siis uusi vihje tule). Matka oli 5m, joka oli aivan liian lyhyt ja hipsutteli sitten eteen istumaan ja siitä nätisti sivulle vihjeestä :D   Toinen oli jo 15m. Vauhti oli nyt älyttömän hyvä ja suoraan eteen ja vihjeestä sivulle. Älyttömän tyytyväinen olin. Seuraaminen oli aivan superia. Tuolla oli vire niin mahtava ettei mitään rajaa. Oli koko ajan skarppina, paikka oli hyvä lukuunottamatta käännöksiä. Ne taidetaan nyt ottaa tehotreeniin.

Ajattelin nyt ulkona kokeilla palkkaamista taakse eli heitän namin sinne. Sisätiloissa en ruvennu edes yrittämään. Eka istumaan nousu oli hyvä, mutta totesin että paljon parempi palkata tuota viemällä nami suoraan suuhun. Sitten otettiin ihan i-m-i-m vaihtoja. Hyvin meni. Toisella kerralla viimeisen toiston kohdalla koitti pikkusen mönkiä eteenpäin joten siitä piti muistutella. Lopuksi vielä leikkiä ja virtaa riitti pikku houkuttelun jälkeen hyvin siihenkin. Melkoset repimisleikit olikin :)

Jäävät saavat nyt olla jonkin aikaa tauolla, koska ovat niin älyttömän hyvällä mallilla :D

Huomenissa tulossa sitten postaus tämän päivän jäljestelyistä. Niin ja nuo kuvat kannattaa klikata isommiksi. Näyttävät muuten älyttömän epätarkoilta.

27. huhtikuuta 2011

"Keltainen toukokuu mikset sä jo tuu?"

Paljon on tapahtunut tässä 3 viikon aikana. Viikolla 15 olin TETissä Hyvinkäällä OnnenKoirassa (uimala, hoitola, fysioterapia yms.) Ja täytyy kyllä todeta että oli huippu viikko. Ehkäpä syksyllä vielä uudestaan ;) Sain uittaa ulkoiluttaa, ruokkia ja toki siivota. Monta ihastuttavaa koiraa oli kyllä mm. bokseri, englanninbulldoggi ja rotikka. Kiitokseksi sain sitten pussillisen makupaloja niitä ollaan käytetty nyt. Hyvin ovat sopineet, vaikka niissä on peuraa. Ja mimmi tykkää niistä älyttömästi -> vire ihan super :)


Mimmi sai siis viettää viikon ilman treenailuja. Itselläni kului kaksi viikonloppua matkustamiseen. Toissa sunnuntaina ehdittiin vielä jälkimetsään. Lumet olivat sulaneet kamalasti etelässä olon aikana. Oli melko kova tuuli, joka aluksi vähän epäilytti meikäläistä. Jälki suht suora. Pientä kiemurtelua puita yms. väistellen. Pituutta oli n 40m.  Välille laitoin könttejä purkkiruokaa (peuraa).  Loppu päässä oli 90 asteen kulma namitettuna ja lopussa sitten isompi kasa. Melko heti ajettiin jälki. Alussa oli vähän pyörimistä. Sen jälkeen meni hyvin. Pari kertaa namin kohdalla oli vähän peruuttelua. Kulma meni hyvin. Loppujen lopuksi olin äärettömän tyytyväinen miten hyvin tuo menikään. Pelkäsin aluksi että tuuli sotki koko jutun, mutta eipä tuo sitten sitä tehnytkään :D

Toissa torstaina tein sitten vielä haastavamman jäljen. Ensin 50m suoraa, 90 asteen kulma, 20 metriä suoraa, 2 metriä ojan vartta ja yli, 5m suoraa, 90 asteen kulma, 20m suoraa, suoraan ojan yli ja loppupalkka pellolla. Kulmiin ja ojan ylityksiin kylvin ahkerammin namia ja aina sillon tällöin suorille. Nosti jäljen äärettömän hyvin. Ei aikonut ollenkaan lähteä takajäljelle :) Välillä pientä harhailua, mutta palaa nopeasti jäljelle. Eka kulma oli älyttömän hyvä. Ojan kohdalla meinasi mennä suoraan yli. Siinä sain jarrutella, sitten kun hoksasi jäljen menevän ojan vartta kaikki sujui taas älyttömän hyvin. Ja suorilta nätisti yli. Toinen kulmakin oli ihan nätti. Tällä suoralla taas pikkusen harhailuja joissain kohti. Ojan ylitys oli hieno ja nätisti meni loppupalkalle.  Kyllä se näköjään osaa. Haluaisin nyt että joku muu tekisi jäljen niin että en tiiä missä se menee. Näkisin pystynkö ihan täysin luottamaan siihen jo nyt...  Mahtavaa oli myös nähdä, että vaikka jälki oli noin haastava ja pitkä tuolla oli jäljen ajamisenkin jälkeen halu vielä jatkaa.  Toivoisin vain että työskentelisi nenä alempana. Voisi tehdä ihan suoraa pätkää mikä on ahkeraan namitettu. Alussa jäljellä tuolla on menossa aina kamala häsläys. Joten tulee hieman haparointia. Sitten kun lähtee rauhassa menemään niin oon älyttömän tyytyväinen sen työskentelyyn :) 

Huomasin jäljeltä kotiin kävellessä myös melko "hassun" jutun.  Jäljen jälkeen analysoin sitä älyttömän  tarkasti, mikä meni hyvin, mitä parannettaa, miksi, miten yms... Näin tarkasti en pohdi tokoa tai temppuja treenatessa. Ja se tulee vain jotenkin ihan automaattisesti. Kiva olisi kun tuollainen tulisi myös tokon parissa...



Tokon luoksetuloon olen vaihtanut vihjeen tänne-->tule. Alunperin opetin eteentulon tänne-vihjeellä, mutta kun käytän sitä lenkillä sellasena tule tänne lähemmäs.  Se ei sitten toimi tokoillessa sitten ihan toivotulla tavalla kun sekoittaa koiraa... Alkaa tuntua että nyt on luoksetulotkin sujunut paljon selkeemmin tule-vihjeen avulla :) 

Eteentulemista ja sivulle siirtymistä ollaan suht ahkerasti reenailtu. Nyt en auta ollenkaan kädellä, jos menee kieroon saa yrittää niin kauan että onnistuu. Koska se osaa, mutta yrittää vaan luistaa ja yrittää saadan sen palkan istahtamalla ihan hupsuihin paikkoihin...Jääviin liikkeisiin oon älyttömän tyytyväinen. Molemmat sujuvat ulkona kuin unelma :)

Kaukoja ollaan tehty matkaa vähitellen lisäten. Nyt matka on enintään puoltoista metriä. Käsimerkit olen saanut kutistettua kestäviksi käskyn aikaisiksi. <--ymmärrettävä lause??
On sujunut hyvin. Oikeastaan koskaan ei yritä hiilautua eteenpäin. Välillä yrittää jäädä istumisessa vajaaksi.

Pääsiäistä saatiin viettää ihanan aurinkoisessa säässä :D Mimmi pysyi aivan loistavasti pihassa eikä lähtenyt minnekkään vaikka näköpiirissä oli paljon kaikkea minkä perään on ennen rynnännyt... Mikä lie nyt tullut?  No hyvä juttuhan tuo vaan on :D

4. huhtikuuta 2011

Tokopäivitys viikon ajalta

su 27.3.2011

Mentiin vaan pihalla tokoilemaan ilman sen kummempaa sotasuunnitelmaa. Nameina oli melko isoja ankkasuikaleita. Eka luoksetuloa. x2 molemmissa vauhtia oli mainio. Ekalla tuli eteen kieroon joten se otettiin sitten uudestaan. Sivulle siirtyminen oli kuitenkin tosi nätti. Toisella kerralla pamahti suoraan eteen ja ihan suoraan :D Siihen olikin kera jättipalkkojen hyvä lopettaa.

Seuraamisen oli tosi tyytyväinen. Vire oli mitä parhain. Meinasi alkaa siinä innoissaan edistämäänkin... Käännökset joka suuntaan oli hyviä.

Liikkestä seisominen otettiin kaks kertaa. Molemmissa hienot stopit. Joka kerta kävin lähes kymmenen metrin päässä. Etenen niin että selkä on mimmin päin. Toivon ja luotan siihen ettei selkeen pysähtdykseen jälkeen enää liiku.

Hyppy olikin sitten vähän eri juttu. Oli taas päässyt unohtumaan se että sinne esteen taakse vois edetä pidemmälle ja suoraan. Eli siis jäi ihan kiinni esteeseen ja minusta katsottuna oikeaan reunaan... Tässä vielä paljon hommaa. Koitin saada paikkaa paremmaksi niin että heitin palkan kauas esteen taakse, muttei se nyt kovin hyvin onnistunut.

29.3.2011
SIsällä tehtiin kaukoja i-m. Olin päättänyt että palkka jää saamatta jos liikkuu tai joudun huomattamaan että istumaan nousussa jää vajaaksi. Sitten vaan uutta yritystä ja siitä palkkausta. Tuo sujui hyvin joten aloin lisätä matkaa niin että olin korkeintaan puolen metrin päässä. Matkaa vaihdellen.

31.3.2011
Laitoin esteen  pihalle ja ruvettiin ottamaan hyppyä ajatuksena saada etenemään kauemmas esteen taakse ja suoraan. No ihan läskiksi meni. Sellaisisa toistoja kuin olisin halunnut ei oikein tullut joten ajattelin että antaa olla. Loppuun kuitenkin yritin saada sen ihan ok:n suorituksen. Otettiin vielä seurausta ja täyskäännöstä. Ne oli aivan mahtavat. Tiiviit ja kontakti piti. Jotain hyvää sentään :D

2.4.2011
"- paikalla oloa lyhyitä aikoja niin että olen ihan vieressä. Mimmi kunnolla maassa ettei kyynerpäät ilmassa. Vain pari onnistunutta että jää hyvä fiilis x3  Vähän joutu kädellä ohjaamaan että ei jäänyt kyynerpäät muutamaa senttiä irti maasta. Sitten pysyi hyvin. Aika oli max. 15s


- eteentulon vahvistusta pitemmältä matkalta x5  Tämä oli melkosta löntystystä, mutta oli sentään tiiviit ja kerralla onnistuvat ;D

- liikkeestä maahanmenoa niin että kuljen selkä menosuuntaa. Ja annan vihjeen. Tarvittaessa autan kädellä ettei jää kyynerpäät ilmaan  Tämähän oli aivan mahtava!! Hienosti meni maahan ilman hidasteluja. Vähän tässäkin joutu avittamaan ettei jättäisi vajaaksi

- hyppyä. Kohdennetaan nyt se tietty kohta johon mimmin pitää mennä eli tarpeeksi kauas esteen taakse ja suoraan! x5 "  Hyvin sain irtoomaan kauemmas esteestä pyyhkeen kanssa. Tässä on kyllä vielä melkonen homma, että saan sellasen suorituksen mikä kelpaa ennen kaikkea mulle.
 
 
4.4.2011
Kaukoja aiemmin mainitulla tavalla nyt olin max. metrin päässä. Toimi hyvin. Pari kertaa jäi vajaaksi/yritti liikkua.
 
Tämä ei nyt liity tokoon, mutta ei haittaa. Harjoiteltiin jäljen esineen ilmaisua. Karkkirasiaan nameja. Rasia lattialle ja kun mimmi meni maahan niin että rasia jäi tassujen väliin palkka rasiasta. Tästä tulikin mimmin mielestä melko kiva leikki :)'
Jospa tällälailla saadaan esineen ilmaisu ens kesänä toimimaan.

2. huhtikuuta 2011

Edistysä & ongelmia

Kokonaisuutena koko postaus  täällä

"Sitten pikkasen tavoitteita hiihtoloman ajaksi:




Lauantainahan meillä on koulutuspäivä, joten siellä saadaa lisää vinkkejä varmaan lähes kaikkiin liikkeisiin :)


Paikalla olo:

Lonkahtamatta puoleen toista minuuttiin. Aikaa vaihdellen.
Pari kertaa tehty. Hyvin on kestänyt lonkahtamatta tuon.

Liikkeestä maahanmeno:

-
Tätä tehtiin sisätiloissa kuitenkin sitten muutama kerta. Ideana oli että erottaa tööt ja seiso vihjeet toisistaan. Hyvinhän erotti.

Liikkeestä seisominen:

-
Sama juttu.


Luoksetulo:

-
Tätä tehtiin muutama kerta sisällä vahvistaen eteentulemista. Sisällä sujuukin aina (yli 80% onnistuu).  Pihalla vielä hieman epävarmuutta ja tulee kieroon ja vähän väljästi.


Seuraamiset:

Vasemmalle kääntymiset! Toivottavasti lauantailta saadaan tähän apua.
Lauantaina saatiin tähän vinkkiä. Ei näyttänytkään ollenkaan pahalta. Tehtiin kuitenkin vasemmalle kaartuvaa ympyrää ja palkkasin oikeesta paikasta. Näitä ollaan kotona vielä jatkettu ja mielestäni onkin parantunut :)


Hyppy:

Stoppi esteen taakse.
Tätä ei olla juurikaan tehty. Itsellä tässä opettamisongelmia. Kun yksi asia alkaa sujua toinen kohta sitten hajoaakin...


Kaukot:

Matkan kasvattaminen ja istumisen käsiavun pienentäminen"
Matkaa kasvatin vaihdellen puoleen metriin. Käsiapuja vähensin ronskisti. Jos liikkui tai jäi vajaaksi otettiin uudestaan. Nyt sujuukin pääsääntöisesti ilman valumisia ja vajaaksi jäämisiä :)
 
 
 
Ja sitten niihin ongelmiin joita lähdetään nyt ulos työstämään. Eli
 - paikalla oloa lyhyitä aikoja niin että olen ihan vieressä. Mimmi kunnolla maassa ettei kyynerpäät ilmassa. Vain pari onnistunutta että jää hyvä fiilis x3
 - eteentulon vahvistusta pitemmältä matkalta x5
 - liikkeestä maahanmenoa niin että kuljen selkä menosuuntaa. Ja annan vihjeen. Tarvittaessa autan kädellä ettei jää kyynerpäät ilmaan
 - hyppyä. Kohdennetaan nyt se tietty kohta johon mimmin pitää mennä eli tarpeeksi kauas esteen taakse ja suoraan!  x5

21. maaliskuuta 2011

Kuulumisia

Taas on kulunuy pitkään viime kirjoitteleluista, tällä kertaa siihen on ihan kunnon syykin; eli netti ei ole toiminut viikkoon. Nyt sitten sain toimimaan :) Itse olin kyllä varmaan vähän sitä sekoittanut, Heh...

Hiihtolomalla saatiin nauttia ihanan aurinkoisista lenkkisäistä. Käytiin siis useempaan otteeseen hiihtelemässä. Tiistaina käytiin eläinlääkärillä hakemassa se rokotus, koska ei oltu ihan varmoja onko vielä edellinen voimassa uusien rokotusmääräysten takia. No olivat sitten voimassa joten oli ns. turha reissu...

Lauantaina suunnattiin lauantaina Mainualle Päiväleirille.  Me jäätiin mimmin kanssa eka ulos. Otettiin seuraamista. Ajattelin sen olevan liian väljää, etenkin  vasemmalle kääntyessä. Ei kuulemma sitten ollut, mutta kuitekin hieman yritettiin tiivistää sitä  mm. vasemmalle rinkiä pyörien ja ihan normaalisti imuttamalla. 
Vaihdettiin sitten osia eli mentiin sisällä. Siellä hengailtiin aluksi vain häiriöissä ja ihanan nätisti tuo osasi olla :)  Kertaakaan ei siinä haukkunu. Sitten tehtiin sisätiloissa ohituksia. Ihan ok hyvin sujuivat. Ulkona ohitukset vielä jatkuivat. Siellä pääsi pari kertaa pöhähtämään... :(  Sisällä mimmi oli häkissä sillä välin kun meillä oli välipala ja pari tuntia kestävä luento. Hyvä luento oli, lisää vaan tämmöisiä :)  Ja mimmi oli häkissä hienosti koko ajan hiljaa :D
 Sen jälkeen kouluteltiin vielä hieman ulkona; liikkeestä seisomista. Ajattelin mimmin tepsuttelevan siinä liikaa käskyn jälkeen, mutta eihän tuossa sitten sellaista kuulemma ollutkaan :D  Lopuksi juteltiin vielä päivästä ja lähdettiin kotiin. Oli boksu kyllä väsynyt.  Älyttömän häiriöherkkä tuo kyllä on. Ja sitten kun on vähänkin epäilyttävä juttu tuo alkaa haukkumaan... :S

Muuten ollaan elelty ihan normaalia elämää. Pari kertaa ulkona tokoiltu. Hyvin meni.  Hiihdelty. Ja ööö.. Torstaina pesin molemmat koirat. Nätisti käyttäytyivät vaikka suihkuun raahaminen oli mimmin kohdalla ihan oma lukunsa...

Hieman ollaan noita temppuja opeteltu eli sukan hakemista, ryömien peruutusta ja tokosta sitten kaukoja (i-m).

Huomenna koitan saadan lisäiltyä kuvia hiihtolomasta. Vielä en ole edes koneelle siirtänyt...
 L

7. maaliskuuta 2011

Tokon saavutukset & tavoitteet

Eli muutama viikko sitten tuli tehtyä tokopostaus (klick). Ja nyt sitten rustailen tuliko tavoitteita saavutettua.



"Tokopostaus


Päätinpäs nyt tehdä vielä ihan eriilisen postauksen tokon saralta. Vaikka alkaa jo helmikuu olla lopuillaan ajattelin listata pikkuisen tavoitteita helmikuulle(/maaliskuun alulle?)


Paikalla olo:

Keston kasvattaminen minuuttiin. Ilman lonkahtamisia Tällähetkellä sellainen 30-45 sekunttia ilman lonkahtamista                                    Check!


Seuraamiset:

Ei mitään elleivät pakkaset lauhdu. Silloin vasemmalle kääntymiseen joku kiva jippo.    Check!  Pikkuhiljaa eteenpäin päästiin käännöksissä. Vielä on kuitenkin tehtävää
                                                      

Liikkestä seisominen:

Pari kertaa kertaillaan sisällä  Check!! Tämä alkaa olla ainoa liike johon olen tyytyväinen ;)


Liikkeestä maahanmeno:

Pari kertaa kerrataan sisällä   Check!  Pientä unohtelua oli tööt-vihjeen kanssa. Kun sitä oli muisteteltu onnistui kiitettävästi.


Luoksetulo:

Ulkoilun yhteydessä lelupalkalla vauhtiluoksareita. Sisätiloissa eteen tulo ja perusasento (?)    Check!  Vauhtiluoksareitakin tuli tehtyä niihin olin tyytyväinen. Koira istumaan 20m poispäin, kutsu ja pallo lentää jalkojeni välistä ja koira täysiä perässä :) Ja niin myös sisätiloissa tapahtuneisiin eteentuloihin ja perusasentoihin


Hyppy:

Ei ellei pakkaset lauhdu.  Nou! No pakkaset lauhtuivat, mutta en sitten jaksanut sitä treenailla.


AVO:



Kaukot:

Videointi!! "  Check! Tämä saatiin videoitua ja vihjeitä siihen. Älyttämän tyytyväinen olin siihen miten edettiin tässä :)




Sitten pikkasen tavoitteita hiihtoloman ajaksi:

Lauantainahan meillä on koulutuspäivä, joten siellä saadaa lisää vinkkejä varmaan lähes kaikkiin liikkeisiin :)


Paikalla olo:
Lonkahtamatta puoleen toista minuuttiin. Aikaa vaihdellen.

Liikkeestä maahanmeno:
-

Liikkeestä seisominen:
-

Luoksetulo:
-

Seuraamiset:
Vasemmalle kääntymiset! Toivottavasti lauantailta saadaan tähän apua.

Hyppy:
Stoppi esteen taakse.


Kaukot:
Matkan kasvattaminen ja istumisen käsiavun pienentäminen.


Lomafiiliksiä

Nyt oli tarkotus raapustella kuulumisia keskiviikosta asti, mutta kun lähes joka ilta olen lykännyt seuraavaan iltaan niin enhän mä enää muista. Mutta jotain sinne päin tietoa nyt ;)

Kaukoihin ollaa pikkusen lisätty vaihdellen matkaa ja häivytetty istumaan nousussa käden kestoa ylhäällä. Pääosin on onnistunut molemmat hyvin, mutta silloin tällöin jää vajaaksi. Joten olen vaan sanonut sitta käskyn uudelleen jolloin on korjannut :)  Maahan menossa ei ole mitään ongelmia.

Paikalla olo on saatu kasvatettua siihen 1 minuuttiin mihin halusinkin. Lonkahtamisia on sattunut pari kertaa, mutta muuten on tuijotanut herkeämättä minua vaikka on pikkusiskokin häseltänyt mukana...

Silloin tällöin eteentuloa ja sivulle siirtymistä. Niihin olen ihan tyytyväinen. Ei mitään sen kummempaa.

Eilen otettiin pari toistoa ryömien peruuttamista. Kosketuskepin kanssa. Joka pitäisi kyllä saada äkkiä häivytettyä pois.

Sukkien hakemiseen ollaan lisätty vihjettä yhä aiemmaksi ja se on toiminutkin hyvin. Ja mimmi tykkää kipittää sukkalaatikolla avata laatikon pyyhkeestä vetämällä ja tuoda sukan :)

Lisäksi tuli hieman otettua sukkaa pois jalasta ja ravistettua päätä. Tuohon pään ravistamiseen olen kyllä älyttömän tyytyväinen. Kauan sen kanssa tuskailin ja nyt se vihdoin toimii ravistaa vihjeestä : D  Ja ennen kaikkea sain varmuutta että kyllä mä ehkä osaan sitä opettaa kun tuon sain sen tajuamaan :D

Jottei tästä postauksesta tulisi aivan toko/temppu painotteinen niin kirjotellaas vähän hiihtoloma kuulumisiakin.  Joka päivä ollaan käyty hiihtämässä. Suksien pureskelu on vähentynyt.  Alussa aina nakertelee ja örisee suksille mutta parilla kiellolla sitten kulkee loppumatkan siivosti :) Eilen käytiin jopa ihka oikeella ladulla ja mimmihän veti mua. Välillä meni aivan täysillä. Kyllä olin niin ilonen.  Kahtena päivänä ollaan sitten käyty lenkki joka ei ole latua, vaan hiihdellään pellolla, metsäautotiellä ja umpihangessa. Ekana päivänä mimmi jäi vaikka kuinka pitkäksi aikaa räksyttämään "hangen reunalla" kun lähdin umpihangeen. Hetken odottelun jälkeen tulikin sitten vauhdilla. Tänään tuli jo paljon joutuisammin. Ollaan onneksi saatu nauttia ihanan aurinkoisista säistä. Ja ulkoilu onkin ollut kivaa. Eilen "otettiin portailla aurinkoa" samalla harjasin mimmin. Kamalasti karvaa lähti. Tänään oli sitten shoppailupäivä. Mukaan tarttui mm. hirviluita, ankka-ja lohimakupaloja ja kalkkuna tikkuja.

Huomiseen ohjelmaan kuuluu sitten ainakin rokotuksilla käynti :)

1. maaliskuuta 2011

Pientä puuhastelua!

Tässä nyt olisi näitä "kauan aikomiani" kaukoja videolla. Olisin älyttämän kiitollinen jos joku voisi jotain kommenttia laittaa. Vielä melkosen isot käsiavut istumimaan nousussa. Mutta kertoisitteko meneekö joku ihan väärin vai voidaanko ns. turvallisin mielin jatkaa :)  

Sunnuntaina lenkkeiltiin ja siinä lomassa leikittiin. Sekä otettiin lenkillä seuruututa nami suussani. Ja vasemmalle käännöksiä toki myös. Kyllä ne ovat hieman paremmaksi jo tulleet =)  Neiti oli hieman muissa maailmoissa, mutta saatiin pari onnistunuttakin toistoa aikaseksi.

Maanantaina tehtiin tosiaan noita kaukoja hieman ja paikalla oloa. Ekalla toistolla lonkahti 45s kohdalla. No eikun ylös ja  uudelleen maahan. Nyt saatiin onnistunut toisto (1min). Loppuun vielä 20s ja 40s toistot ilman lonkahtamisia =)  Ja hienointa tuossa on että (vielä) tuijottaa koko ajan minua. Vautsi :)

Tänään käytiin sitten lenkillä ja itsellä oli niin kiireinen tämä ilta että huh. No niinhän se on yleensäkkin.
Innokkaina odotellaan jo loman alkamista. Vielä pitäisi jaksaa herätä 3 aamuna. Se se on meikäläisellä tiukka paikka....

27. helmikuuta 2011

Ryömi etu ja takaperin

Millään en saanut muokattua ja käänneltyä  videoita, kun ei Picasa taas vaihteeksi suostunut yhteistyöhön.
 Mutta jospa te nyt kestätte sen ;)  Eli tässä ylemmässä mimmi harjoittelee peruuttamista ryömien ja alemmassa sitten ihan eteenpäin.

+ & -

Mimmi leikkii pikkusiskoni kanssa

 Eilen käytiin pihalla siivouksen lomassa hieman tokoilemassa. Listailen nyt parista treenaamistamme liikkeistä vähän hyvää ja huonoa.
Seuraaminen
 +Kontakti oli tosi mahtavaa. Ei tippunut kuin pari kertaa
 +Liikkeellä lähteässä ei tuijottele muualle, vaan keskittyy täysillä minuun
 +Käännös oikeaan napakka ja tiivis hienon kontaktin lisäksi
 +Täyskännös napakka ja tiivis kera mainion kontaktin
 -Suorilla pätkillä tulee sitten väljyyttä, muuttelin palkkaamis paikkaa yrittäen saada tiiviimmäksi -> ei tuottanut hirveästi tulosta
 -Käännös vasempaan löysä ja väljä, alussa lähdettiin imuttamalla työstämään takapään käyttöä käännöksessä -> toimi ihan hyvin, mutta sitten kun pikkusen yritin kättä ottaa ylemmäs koko juttu on taas aivan kauheeta. Sitten keksin että alan pikkuhiljaa tehdä käännöksestä tiukemman. Eli nyt ei käännytty 90 astetta vaan alle 45. Ja pikkuhiljaa tehdä 90 asteen käännös.




 
Toisena liikkenä luoksetuloa
-Kerran nousi seisomaan kun olin kävelemässä pois päin. En tiedä mistä sai tuollasen idean, mutta toivottavasti oli kerran päähänpisto
-Vauhti oli pikkusen liian hidas, mutta toisaalta matkakin oli normaalia lyhempi
-Eteentulo ei onnistunut joka kerta ilman pikkukäsiapua. Sisällä toimii mainiosti ja tulee tiiviisti eteen, mutta pihalla näyttää olevan vielä vähän epävarma. Joten pihalla tekemään, jotta saadaan varmuus mitä mimmin pitää tehdä
+Sivulle tulot oli sitten onneksi hienoja :)


The tuijotus










Ihanan pakkaspäivän viettoa : D