27. tammikuuta 2010

Lauantain ja sunnuntain treenejä!!

Seisominen:
Kättä häivytettiin. Meni hyvin. Pieni käsimerkki oikean lonkan kohdalta jos sitäkään. Sunnuntaina olitiin saatu häivytettyä jo aikas varmaksi toi käsi. Otettiin myös ulkosalla hieman agiliitelyä u-muotoisella putkella. Palkkana oli lelu jonka sitten heitin Mimmille.
Mimmistä ulkona on toooosi kylmäää....hyyrrrrrrPallo on super lelu!!

Lisää kuvatuksia Tammikuun pakkasista tulee tämän viikon aikana :-D

26. tammikuuta 2010

Perjantain puuhailut!

No tämä päivä sunnilleen otettiin vähän lepopäiväksi, treenailun osalta. Suurella lenkilläkään emme käyneet pakkasen takia. Mutta jotain tuli kuitenkin treenailtua.
Seisomista tehtiin niin että annoin käskyn ja samalla heilautin kättä edessäni ja Mimmi pysähtyi kuin seinään!! Jees!! Toimi joka kerralla hyvin.
   Tuli myös pientä takapakkia kun rupesin jättämään liian aikaisin koko käsimerkin pois, mutta sitä piti sitten kuitenkin häivyttää vielä lisää.Jatkettiin sitten häivyttämistä niin että käsi kävi enää minun oikean lonkan kohdalla heilahtamassa ja palasi takaisin oikealle paikalle. Ja ONNISTUI!!!
  Seuraaminen meni tosi kivasti, piti kontaktia hyvin :-D Täyskäännöksissä olisi voinut ehkä olla parempi, mutta hyvin jokatapauksessa!Oltiin myös piilosta ja Mimmihän sai silloin etsiä meitä. Ja tykkäsi!


10 sekunnin paikalla olo istuen. Onnistui.

Käännös vasempaan. Kamera oli vähän huonosti niin en oikein nähnyt, mutta sen minkä näin meni hyvin. Kontakti oli hyvä.

Käännös vasempaan oli loistava piti kontaktin hyvin, käännöskin oli hyvä. Lopussa perusasento piti ottaa uudestaan, koska tuli liian eteen.

Käännös oikeaan oli ihan ok. Kontakti olis voinut olla parempi. Kännöksessä irtosi vähän liikaa.

Pari metriä, Täyskäännös. Kontakti ja paikka oli hyvä.

Käännös vas. Seurasi hyvin käännökseen asti, mutta sitten tuli vääljyyttä ja piti ottaa uudestaan myös perusasento uudestaan. Kun oli väljyyttä.

Torstain tokoilut!!

Kirjoittelen nyt tosrtain tokoiluista vähän myöhässä, mutta kuitenkin :-D
Paikalla olo istuen (30s)Pysyi eikä liikkunut ollenkaan 


Seuraus:

Mahtava. Alussa ei ollut ihan paras kontakti, mutta parani. 2m

Kontakti alussa ok.Täyskäännös, kontakti tippui.2metrin seuraus, kontakti ok. Täyskäännös ok ja 1metri, kontakti hyvä

Seisominen:

Pysähtyi hyvin kävin metrin päässä ja Mimmi pysyi paikallaan eikä liikuttanut tassujaan x10

Viimeinen toisto muuten samalla tavalla, mutta edessä käynnin jälkeen kävin vielä metrin taaempana. Ja pysyi!! 

On tullut myös katseltua jotain TOKO kokeita joihin voitaisiin EHKÄ mennä kokeilemaan miten meillä onnistus. Joskus keväällä/kesällä kun lumet ovat sulaneet.... Ei ole vielä löytynyt oikein sellasta  "tonne mennään koetta", mutta eiköhän vielä. Käyttäytymiskokeita on tullut myös katseltua, mutta sen osin ei olla vielä mitään sen enempää. Ajattelin että jos ensin yritettäs saada ykköstulos alokasluokasta tai sitten TK1, mutta sen näkee tässä kevään edetessä... Ilmottauduttiin myös Tuusniemelle ryhmänäyttelyyn.

24. tammikuuta 2010

Treenausta keskiviikkona!

Eli taas otin videolle meidän treenit, mutta koska en osaa sitä lisätä tänne niin tulee vain selostusta....
Seuraaminen:
1.Perusasento hyvä, Muutaman askeleen seuraamispätkällä kontaktia ei oikeastaan ollut. Oli alusta asti huonoa... Perusasento oli kuitenkin ok.
2.Perusasento hyvä. Seuraamisessa kontakti tippui TAAS alussa. Muuten oli hyvä ja perusasento myös. Kokeillaan palkkaamista heti ensimmäisellä askeleella. Ja palkka tulee suusta.
3.Oli lähes täydellinen suoritus. Perusasento hyvä sekä alussa että lopussa. Seuraamisessa piti paremmin kontaktia kuin edellisissä, jopa alussa. Mahtavaa!!!
4.Perusasento hyvä. Pitäisi saada itseltäni pois tuo auttaminen kädellä. Kun kyllä Mimmi osaa, mutta itelle se on vain jotenkin jäänyt. Oli 2 askeleen mittainen seurauspätkä. Kontakti oli alussa taas puuttellista. Oli Mimmin kasvoilla vähän sellanen HÄH ilme kun oli seuraus pätkä niin lyhyt. Perusasento kuitenkin hyvä. Seuraamisen kontaktissa parannettavaa...
5.Perusasennot hyviä. Kontakti pitäisi saada paremmaksi seuraamisen ensimmäisestä askeleesta lähtien.
6.Perusaasento alussa hyvä. Lopussa tuli vähän liian eteen. Seuraaminen oli mahtavaa!! Kontakti pysyi. Lopussa tippui kerran, mutta pääasia oli että alusta asti toimi :-)
7.Perusasento hyvä. Seurasi oikealla paikalla ja loistavalla kontaktilla. Täyskäännöskin meni tiiviisti ja hyvällä kontaktilla. Nami lensi ilman perusasentoa palkaksi.
8.Vielä kolmen askeleen Täydellinen seurauspätkä!!

Siirryttiin temppurintamalle ja availtiin vähän ovia.

Meni hyvin. Välillä ei vedä tarpeeksi --> ovi ei aukea, ja vaatii namia...Pitäisi jotenkin kitkee pois .Niin että palkka tulee VASTA KUN OVI ON AVATTU KUNNOLLA!!!

Seisominen:
1. Käsi kuonon eteen ja meen etupuolelle. Pysähtyi hyvin. Ja pysyi.
2.Huitaisu kuonon edessä, pysähtyi mahtavastí. Menin metrin päähän käännyi ja palasin palkkaamaan. Ja häntä vain heilui.
---------
Pikkusisko tuli huoneeseen ja hänet sitten laitoin ulos ja suljin oven. Ja Mimmi alkoi sitten avata ovea :-)
3.Pysähtyi hyvin. Kävin edessä ja palasin palkkaamaan.
4.Käsi käy kuonon edessä ja jatkan suoraan matkaa, käännyn ja palaan palkkaamaan. Pysähtyi kuin seinään ja häntä heilui.
5.Samalla tavalla tehtiin kuin edelliset ja samalla tavalla meni.
6.Samanlainen. Liikkui käskyn jälkeen ehkä vähän liikaa....
7.Täydellistä!!!
8.pysähtyi hyvin!! Palkkauksessa sitten istahti siitä sitten vedin nopeesti magneetilla ylös. Ja palkkasin.
9.Pysähdys loistava. Kävin kaksi kertaa edessä. Palkkauksessa etutassu nousi.
10-15. Samalla kaavalla tehtiin. Pysähtyi aivan loistavasti. Mukana oli myös pientä häiriötä.

Luoksetulon lähellä olemisharjoituksia. Liikuin aina pari askelta taakseppäin ja Mimmi tuli uudestaan aina käskystä. ideana oli vähäntää käsiapuja. Kyllä siinä onnistuttiinkin kohtalaisesti.

Ja vielä vähän lisää seisomista.
Samalla tavalla kuin aiemmin. Mitään takapakkia ei tapahtunut. Kestoa kasvatetiin niin että kävin useamman kerran edessä ennen varsinaista palkkausta.

20. tammikuuta 2010

Videomateriaalia!

Tällä kertaa otinkin sitten harjoitukset videolle, näkee tarkasti miten treenailut meni :-) Jos osaan lisätä ne tänne... No ei onnistunut koska oli MOV-muodossa. Laitan vain selostuksen  ja kuvaan ensi kerralla eri kameralla.
Seuraaminen ja pysähdys.


1. Perusasento hyvä, Seuraus hyvää alusta asti. Pysähdys hyvä ja samoin perusasento.

2. Perusasento hyvä, Seuraus hyvää alusta asti. Pysähdys hyvä . Vähän kontakti tippui ja hyvä perusasento.

3.Kymmenen sekunnin paikalla olo istuen sillä välin kun kävin hakemassa lisää nameja. Onnistui hyvin.

4.Perusasento hyvä, seuraus muuten hyvää, mutta alussa kontakti oli vähän niin ja näin. Lopussa perusasento hyvä.

5.Perusasento hyvä, valmis (palkka), seuraus loistavaa, täyskäännös(oik.) , pari askelta ja seis. Ihan mahtavasti meni!!

Seisominen:

Tästä vain kooste. kestoa lisättiin aluksi vain niin että mun käsi meni omalla paikalleen. Sen jälkeen käännyi eteen ja kävin muuutaman askeleen päässä ja mimmi pysyi. Yksi takapakki tuli muuten onnistui. Käden avustusta vähentäen meniin suoraan eteen ja palasin palkkaamaan. Kesti rreilun 5 min.

Jatkuu… Samalla tavalla suoraan eteen pienellä käsimerkillä ensin.LOISTAVAA!!!!! :-DD

Tammikuun kuvatuksia!


19. tammikuuta 2010

Superenerginen koiruus vastassa ovella!

Kun tulin koulusta olikin minua vastassa sellainen akkunsa täyteen ladannut koira, että huhhhuh... Lenkillä saikin sitten sellaisia hepulikohtauksia että piti väistellä ettei juoksisi pahki. Niin kuin on joskus päässyt käymään.
  Treenailtiin eilen seisomista, seuraamista ja hyviä pysähtymiä sekä muutamat edestä sivulle siirtyminen tehtiin.
Aloitetaan nyt vaikka ensin edestä sivulle siirtymisestä. Pitäisi ottaa erikseen eteen tulemista, että päästään käsiavuista eroon!! Alkoi pikkuisen ennakoida, palkitsin sitten useammin edestä. Pientä vinoutta saattaa perusasennossa olla, mutta silloinsanon uudestaan sivu ja sormia vähän liikautan. Jospa saataisiin tämä toimimaan.
  Seuraaminen oli hyvää. Seurasi oikealla paikallakin! Jes! Alle 3 metrin pätkiä jokainen loppui perusasentoon. Parilla ekalla kerralla istui liian eteen muuten hyvä. Kerkesin ottaa naminkin taskusta ilman että Mimmi oli ehtinyt kimmota ties minne :) Tosin oisi voinut olla parempi kontakti heti siinä seuraamisen alussa, mutta selvää kehitystä on tapahtunut!! :-)

  Seisomisessa keston lisäämistä ja käden häivyttämistä. Käden oikealla paikalla käyttämisen kesti ilman ongelmia joka kerta, mutta ongelmia tuotti jos käyn etupuolella liikkuu todella herkästi. Tässä meillä riittääkin harjoittelua.

18. tammikuuta 2010

Sunnuntain agiliitelyä & tokoilua!

Ensin vähän leikittiin no oikeestaan aika paljon. Sitten seuruuttelua. Kontakti oli vähän niin ja näin, mutta jotenkin onnistui... Käännöksiä varten piti sitten kolata pellolla isompi alue. Ensin kyllä tehtiin niitä tiellä, ihan ok. Kotona ei mene koskaan niin hyvin kuin jossain muualla treeneissä. Mutta en oikein enää muista niin en voi kovin tarkkaa selostusta antaa. Pitää yrittää parantaa tapani ja saada kirjoiteltua päivittäin treenailuista. Mutta sitten täytyi kolatulle alueelle tietysti hakea kaksi aitaa että päästään edes vähän hyppelehtimään. Kahdella aidalla otettiin vaikka minkä näköistä kiemuraa. Ja olin tyytyväinen. Vauhtia saisi olla enemmän mutta lukee kyllä ohjeet hyvin :-DD Ajattelin että kesällä naksulla vois saada lisää intoo hommaan. Sisällä sitten otetiin seisomista. No, ihan hyvinhän se meni. Kestää hyvin jos käytän kätttä sivulla oikealla paikallaan, mutta jos menen Mimmistä katsottuna eteenpäin likkuu heti. Tässä tulee olemaan kouluttajalle haastetta että saa koiran oppimaan tämän...  Toistoja vaan.

16. tammikuuta 2010

TOKO treenit Vuokatissa!!

Tänään käytiin sitten treenaamassa TOKOA Vuokatissa. Ensin koira autosta niin että kiinnittää mahdollisimman vähän huomiota muihin/ei hauku muita. Ja meni hyvin. Lohi nameilla Mimmi pörräsi pääosin mun ympärillä. Mutta tosi hyvin meni. Alussa vähän odottelua ja siinä samalla vähän katsekontaktia ja leikkiä. Molemmat onnistui hyvin:-) Sitten ohjaajan kanssa juteltiin miten on tässä joulun aikaan treenailut sujuneet. Ja näytettiin miten ollaan seisomista otettu. Seisominen oli ihan ok. Sit juteltiin ja harjoiteltiin miten lisätään kestoa. Kesti hyvin että käytin kättä sivulla :-D Keskusteltiin tempusta (paljonko on???...) Ja mietittiin miten Mimmiä palkkaisin seuraamisessa. Päädyttiin siihen että nami (vas.)kädessä ja tulee sitten nopeesti sieltä tai otan taskusta, mutta nopeesti muuten kerkee tulla mun eteen. Tätä harjoiteltava, että saan annettua palkan taskusta ennen kuin koira kerkee vaihtaa paikkaa. Sit seisomista. Tässä kestoa lisätään. ja namin antamista pitkitettiin. Ihan hyvin meni. Välillä nosteli tassua(tepasteli) (oliko kylmä, pidin namia liian ylhäällä, oli vaikea saada?) Sit seuraamista liikkeen ohjaajan käskyttäessä. VALMIS sanasta Mimmi saa namin. Ja sit seuraa. Tässä vaiheessa piti vähän aikaa odottaa kontaktia. Sit lähti menemään ja seis. x2 ekalla pysähtyminen oli vähän liian eessä muuten hyvä!! Sit kääntymistä vasemmalle. VALMIS -->palkka ja sit seuraa kontaktia joutui vähän odottelemaan niinkuin joka kerta. Pitää saada tuo kontakti heti alusta asti nopeesti!!! Siinäpä meille taas tekemistä!! Mutta käännökset vasemmalle loistavia. Ólin koko ajan hymyissä suin ja se näkyi koirassa. Kontakti loistava ja pysähdykset hyvät :-D Ja käänökset oikealle. Alun kontaktivaikeuksien jälkeen Meni mahtavasti. Niin vähällä harjoittelulla kuin me ollaan tehty olin ihan ihmeissäni miten näin hienosti :-DD Mutta jatkamme seisomisen ja seuraamisen merkeissä!!
Niin Mimmin lonkat oli kennelliitossa lausuttu A/B ja kyynärpäät 0/0 :-D On omistaja tyytyväinen!!

14. tammikuuta 2010

Tammminäyttely 9-10.10

Nyt on sitten tamminäyttely takanapäin. Lauantaina katselin bokserit ja olin sitten iltaan asti katsoen tietty myös agilityä. Sunnuntaina sitten esitin bretonin ja islanninlammaskoiran paras narttu kehässä. Itselleni iski nyt sitten näyttelykuume. Katselin tuossa näyttelyitä johon voitas mennä tämän vuoden aikana. Laitan niitä tuonne kalenteriin.  Mutta jotain meidän treenailuista. No seisomisessa ollaan edetty mukavasti.
Edestä sivulle siirtyminen. Tätä ollaan siis tehty kaksi kertaa päivässä ruokakupin äärellä, ja tulee loistavasti. JA pelkällä käskyllä!!
10.1.10Vähennetään käsiäapuja. Lyhyt onnistunut harjoitus, 10 siirtymistä.
Edestä sivulle siirtyy hyvin. Jopa ilman käsiapuja. Mutta eteen istuminen ei onnistu ilman käsimerkkiä. Täytyy harjoitella tämä erikseen valmiiksi.
Seuraaminen:
10.1.10Lyhyitä seuraamispätkiä, hyvällä kontaktilla ja oikealla paikalla.
Pätkät oli koirkeintaan 2m. Viimeinen oli 3 askeleen mittainen.Hyvälllä kontaktilla ja oikealla paikalla.
Seisominen:
10.1.10 Oikea käsi pyörähtää koiran eteen. Oli täydellisyyttä hipova suoritus.
10.1.10Oikea käsi käy kuonon eessä ja käyn askeleen edepänä ja palaan palkkaamaan. Meni loistavasti! Riitti hyvin että käsi vain kävi Mimmin nokan edessä kävin edenpänä ja palasin palkkaamaan.
Tehtiin vielä samanlainen harjoitus. Muuten hyvä itse vain vähän möhlin....
13.1.10Nyrkki eteen, pari askelta eteen, palaan takaisin, palkka ja vapautus. Pysähtyi tosi hyvin, Viimesillä toistoilla testasin pelkkä seiso-käsky ja mimmi pysähtyi.
13.1.10Aletaan vähhentäää käden matkaa vähitellen. Nyrkki ihan kuonon eteen . Oli vähän jo vire laskenut, toimi hitaammin. Kunhan pienestä nuhasta itse paranen niin voidaan paremmin jatkaa.....

8. tammikuuta 2010

Tunnustan.....

...olen laiska, en ole jaksanut kirjoittaa tänne kuulumisia. Nyt viime päivien TOKO kuulumiset!!
Ulkona ei pystytä treenaamaan, kun on ollut parhaillaan -30astetta pakkasta! Mutta sisällä ollaan yritetty TOKOilla.Edestä sivulle siirtyminen on alkanut onnistua jo ilman käsimerkkiä!! Tehtiin juuri 8 toistoa joista 7onnistui!!! Kerran kiersi mut ympäri.... Asennot oli suoria ja tiiviitä!!  Ollaan otettu lyhyitä seuraamispätkiä, käännöksiä oikeaan ja vasempaan. Lyhyet pätkät meni ihan hyvin. Paikka oikea. Käännökset oikeaan myös hyvät, sitten käännökset vasempaan meni huonosti. Seurasi huonolla paikalla ja kontakti tiooui usein. Sen jälkeen ei oikein onnistunut edes lyhyen pätkän seuraaminen...hmmh... Äsken ei myöskään onnistunut. Väljyyttä oli reippaasti ja kontakti vähän niin ja näin. Ajattelin tehdä imutusharjoitusta nyt pursottimen kanssa. Siinä on   Ollaan aloiteltu seisomista. Olen alkanut jättää eteen pyörähdystä pois niin että vain oikea käsi tulee M nokan eteen ja palkka siitä, se onkin onnistunut kiitettävästi. Myös maahan menoa ja istumista ollaan treenailtu, mutta niissä ei ole tapahtunut mitään järisyttävää. Enkä oikein muista mitään treenailuista :-( Täytyy alkaa kirjoitella vihkoon ylös AINA niin että voi helposti vain kopsata tänne.

Hyvää Uutta Vuotta 2010, joskin vähän myöhässä!

Raketit tuli ammuttua ja Uutta vuotta juhlittua. Laskemista reenattiin eilen sekä tänään.
2.1.10 Kopautuksia 1-5 ja sit naks. Ekalla toisolla naks ja jackpot.. Mulla oli namit ruokakupissa ja sieltä heitin sitten mimmille. Oli paremmin motivoitunut. Kolme kertaa piti mimmin kopauttaa viidesti. Lppua kohti vähennettiin kopautusten määrää.
3.1.10 Kopautuksia 1-5. Koitin mahd. useasti vaatia viittä kopautusta.
Turhautui melko nopeasti. Ja lopetti tekemisen :-( Seuraava harjoitus mega hyvillä nameilla ja korkeintaan 4 kopautusta. Ja vain 10 toistoa.
3.1.10 Oli ihan erilailla iloinen ja innokkaampi!! Kyllä lohi-sei makupalat toimii!!:-D
Pään ravistus:
2.1.10 Naks ja jackpot ravistuksesta. Ihan ok. Eka oli jackpot. Seuraavalla kerralla superpalkalla!

Nuo tekstit olin kirjoittanut ylös. Ollaan kyllä treenattu, mutta eihän viikon takaisia asioista VOI muistaa!!
Nyt pitäisi alkaa kirjoitella useammin!!!

5. tammikuuta 2010

Eipä ole tullut kirjoiteltua tänne!!

No jospa joku ilta tulisi oikein kattava selostus meidän uuden vuoden ajan treenailuista. Nyt saatte tyytyä kuviin :-)

katsekontakti



pyöri
kerjää
maahan
Pam!
Pam!
Soita
pukkaa
sivu

Ryömi
pelottaako??

paljonko on...??