31. joulukuuta 2010

Kaukoja

Nyt kun pikkuhiljaa alkaa alon liikkeet olla kasassa niin alettiin hieman katselemaan kaukoja. Ollaan vaan jankattu oikeeta liikerataa kosketuskepin kanssa. Vihjeiden kanssa en oikein tiiä mitä tekisin. Voiko olla istu ja maahan vai ihan erit käskyt. Tuo on nyt pari päivää pyörinyt mielessä. Istumisesta maahan menee hyvin. Eikä maasta istuminenkaan tuota vaikeutta. Monta kertaa oon miettiny jääkö vajaaksi, mutta eipä se kai. Voisin tänne laittaa videon, jotta joku vois kommentoida miltä näyttää. Olen vertaillut normaaliin istumiseen, ja siihen verrattuna etutassut jää noin 5cm kauemmas. Mutten ole maasta istumisessa saanut mitenkään niitä lähemmäs. Joten mennään nyt näin. Matkaa ei ole vielä ollut ollenkaan.

Tänään tokoilut meni melkosen surkeesti. Oltiin pihalla. Seuraamista, luoksetuloa ja liikkeestä seisomista.
Seuraaminen oli melkosen kauheeta, väljyyttä ja kontaktikin huonoa. Lopussa tein niin että lyhyt pätkä ja nami muka oli suussa. Sillon  ryhdistäytyi ja piti kontakti niin hyvin että :)
Luoksetulossa vauhtia olisi saanut olla enemmän. Eteen tulo oli unohtunut, mutta sivulle siirtyi tosi mallikkaasti :) Liikkeestä seisominen oli tosi kiva. Ainut mihin oon kokonaisuudessa tyytyväinen. Pysähtyi heti ja pysyi :) Videolle otin, mutta oli jo niin pimeetä ettei niistä nää paljon mitään...

Pitäisi väsätä joku tavoite lista, mutta teen sen sitten joskus. Nyt toivotamme kaikille Onnellista Uutta Vuotta!!

28. joulukuuta 2010

Jouluajan kuulumisia :)



Kouluhan meillä loppui keskiviikkona. Iltapäivästä mimmin koirakaveri tuli kylään. Riekuttiin ulkona ja käytiin sisällä syömässä pipareita ja juomassa glögiä. Kuvia löytyy täältä

Jouluaattona koirat jäivät kotiin kun lähdettiin mummon ja ukin luokse. Kyllähän pukki jotain myös koirille toi; luita. Näyttää muuten hirvi sopivan tuolle, joten varmaan ens vuonna tehdään kimppatilaus kavereiden kanssa ;)  On ollut nyt vailla tekemistä nämä joulun päivät. Onneksi nyt on vähän lauhtunut. Ulkonakin voidaan paremmin olla :)


Tapaninpäivänä ruvettiin taas muistelemaan tokojuttuja. Paikalla olo on saatu siihen 3min sisätiloissa : D Matkahan on melko lyhyt. Mutta viimeistään ensi kesänä saadaan sitten kokeenomaisia suorituksia tekemään. Pari kertaa ollaan jääviä otettu. Maahan kanssa joutuu pari kertaa käskemään että menee. Siis ekoilla kerroilla. Luoksetulon kanssa ei olla mitään tehty. Mutta siinä on eteentulo ja sivulle siirtyminen saatu tosiaan varmaksi. Seuraamista otettiin hieman eilen. Tosi mahtavasti. Kontakti pysyi, vire oli hyvä. Paikkakin oli ihan kiva myös käännöksissä : D 
  Hyppyä ollaan sisällä tehty niin että laitan 10cm korkean pahvinpalan oven väliin, jotta siitä tulee "pystyssä" pysyvä "este". Kosketusalusta taakse. Koira sivulle ja lupa hyppyyn. Irtosi hyvin. Eilen sitten mentiin ulos. Tehtiin pari kertaa 20cm esteellä. Sujui hyvin joten lisäsin nopeasti korkeuden 50cm. Ja Mimmihän irtosi aivan mahtavasti laukalla. Olisikohan jotain tekemistä ollut sillä että nakkasin palkan sitten kun oli hypännyt. :D
Tuli sivullekkin sellaisella innolla että vau. Pari kertaa sanoin seiso kun oli hypännyt ja menin palkkaamaan.



Posted by Picasa


Joulukalenterin kanssa iski pikku laiskuus, mutta eipä voe mittään :)

23. joulukuuta 2010

Hyvää Joulua!


Tarkotus oli tännnekin jotain kirjotella ennen Joulua, mutta jälleen oma laiskuus. Joten palataan kuulumisiin sitten joulun jälkeen :) Oikein hyvää Joulua kaikille!

20. joulukuuta 2010

Taas tämä katsaus alo:n liikkeisiin

Päätinpä taas raapusta tänne miten alo:n liikkeissä ollaan edetty ja mitä on vielä treenattava :)  Tosiaan kaikki tokoilu saa olla sisällä tällaisilla pakkasilla. Ulkona siitä ei tule nimittäin mitään ;) Alle 10 pakkasille sitten.


Luoksepäästävyys:
Ei olla treenattu.

Paikalla makaaminen:
Kesto ollaan saatu minuuttiin. Ja tavoitehan oli tosiaan se 3minsaa. Olen vaatinut ettei saa lonkahtaa tai pitkiä aikoja katsella seiniä tai muuta. Eli suurimmaksi osaksi katsoo minua.

Liikkeestä seisominen:
Juuri kokeiltiin ja hyvinhän se sujui :) Välillä saattaa olla pientä lahnastelua kun luulee vihjeen tulevan niillä hetkillä.

Liikkestä maahanmeno:
Tämäkin alkaa oikeastaan olla jo "valmis". Tässäkin saattaa lysähtää maahan kesken seuraamisen.

Hyppy:
Laitettiin pahvi oven aukkoon ja tehtiin kosketusalustalla hypyn ylitystä. Ihan ok sujui. Täytyy vielä varmuutta ja vauhtia saada.

Ja linkkinä myös edellisen kerran mietteitä liikkeistä ;)  http://mimmintreenit.blogspot.com/2010/11/mietiskelya.html

Joulukalenteri





17. joulukuuta 2010

Mitä? 4-vuotias näyttää oppineen vihdoin...

eteentulemisen ja siirtä sivulle siirtymisen. Kauan sitä saikin jankata. Nyt tuntuu noin 4/5 onnistuvan :D
Tätä ollaankin kyllä tällä viikolla erityisen ahkerasti treenattu. Vihdoin alkaa tuntua että ehkä me kohta aletaan avo:n liikkeitä katseleen. Vuosihan alkaakin olla kohta pulkassa. Vielä pitäisi kolmena aamuna jaksaa nousta kouluun. Onneksi vaan kolmena. Vielä pitäisin joulukorttikuva räpsiä. Ideoita olisi paljonkin, mutta se tyssääkin aina toteutukseen. Iltaisin kun tulen kotiin on jo niin pimeää ettei mitään kuvia ulkona voi ottaa. Joten yritetään tänä viikonloppuna.

Ulkonahan on nyt ollut melkosen kylmä. Mimmi kaikesta huolimatta on reippaana lähdössä ulos eikä näytä kylmyyskään haittaavaan ainakaan kovin paljoa. Itse meinaan kyllä jäätyä. Hyvä jos kasvoissa on tuntua pitemmän lenkin jälkeen ;)

Temppuvideoiden lisäily on nyt vähän lössähtänyt. En ole jaksanut kuvata, saatikkaan tänne laittaa. mutta jos sekin tämän viikonlopun aikana...

Helsinki Voittaja & Helsinki Winner

Viime viikonloppuhan kului Helsingissä Kv-näyttelyssä. Perjantaina lähdettiin ja mentiin junalla. Oltiin yötä hotellissa ja aamulla mentiin messukeskukseen. Katselin ja kuvailin vähän dobermanneja, dalmiksia, bullmastiffeja ja keltaisia tanskandoggeja ennen bokseri kehän alkua. Boksua oli ilmotettu 33 ja taisivat kaikki olla paikalla. Osa kuvista onnistui ja osa ei. Tuli sitten varmaan istuttua ainakin 2 tuntia siinä kehällä. Sivusilmällä saatoin välillä katsella myös rotikoita. Äkkiä syömään ja pikkuostoksille: perunaluita. Sitten kello olikin jo viisi ja mentiin kattoon ryhmiä. BIS valinnan jälkeen lähdettiin.

Ja sunnuntai aamuna sama; katselin bullmastiffeja, shelttejä ja sarpilackeja (taivutetaankohan noin?). Ja sen jälkeen boksuja. Nyt olikin sitten 59 : D Jälleen meni reilusti yli 2 tuntia kehällä istuessa. Jälleennpikaisesti syömään ja ostoksille. Mukaan tarttui:
*lisää perunaluita
*Rauh hirviluita
*dog domino +kaupan päälle röhkivä possu
*ohjatun noudon kapula
*tunnarikapuloita
*motivointipatukka
*narupallo
*3x Koiramme-lehden kansioita
*Brit care duck ja fish makupaloja




Loppuaika menikin seuraillessa isoa kehää. Bokserikin pääsi ryhmässä 8 parhaan joukkoon :)
Maanantaina käytiin stockmannilla ja ostin lohinameja.

Ja koirahan pomppi tasajalkaa kun tulin maanantaina kotiin. Makupalat on maistuneet, samoin luut. Ja narupallossa näyttää tulleen superlelu. Sitä sitten jossain vaiheessa käytetään tokossa että saatas virettä vähän paremmaksi.  Ei välttämättä toimi, mutta yritetään.



Kuvien kanssa onkin nyt menossa melkoinen muokkausurakka. Tuli otettua melkonen määrä kuvia ja ennestäänkin oli niin paljon...

Joulukalenteri




Oon taas vaihteeksi ollut melko laiska blogiin raapustaja. Onneksi kohta alkaa joululoma. Viikonloppuna on tarkotus räpsiä uusia kuvia aurinkoisessa (toivottavasti) talvisäässä :)


14. joulukuuta 2010

Joulukalenteri

Nyt on reissun takia jäänyt vähän tämä joulukalenterin päivittäminen, mutta korjataan asia :)









Tähän mennessä ei ole olleet kuvat vielä kovin jouluisia. Mutta nyt on otettu uusia joulukuvia, ja niitä tuleekin sitten tänne blogiin


6. joulukuuta 2010

Temppuvideoita osa 2





















Joulukalenteri



Temppuvideoita osa 1

Kuvaillaan nyt ihka uudet temppuvideot ja lisäillään ne pikkuhiljaa tänne.




^^ Kosketusalustalle astumine. Helppo käyttää kohteena mm. hypyn harjoittelussa.


^^ Tässä vaan ideana, että jos jotain tippuu lattialle niin nostaa. Samalla myös tulee harjoiteltua erilaisten esineiden suussa pitämistä, noutoa varten myöhemmin.


^^ Huiskutus = huiskauttaa tassulla
^^ Sisätiloissa vauhdin vähyyden takia hieman huono toteuttaa, mutta näkee suunnilleen miten kuuluisi mennä


^^ No istuminen. Eipä siitä sen enempää :)



^^  Menee jalkojen ali

 
^^ Tässäkin hieman tilanpuutetta

^^ Kiertää takakautta jalkojen väliin istumaan. Kävelee jalkojen välissä kontaktia pitäen.

5. joulukuuta 2010

Joulukalenteri

Sainpas nyt tällaisen idean, että teen tänne joulukalenterin. Välillä saattaa päivityksen kanssa olla hieman ongelmia, mutta yritetään. Eli nyt ensimmäiset viisi luukkua :)






4. joulukuuta 2010

Pikaisesti



Kulunut viikko on ollut kiireinen koulun osalta. On ollut paljon kokeita, joten nyt on ollut treenitön vikko. Perjantaina kuitenkin otettiiin vähän eteentuloa. Se alkaa olla vahvistettu niin varmaksi että tulee joka kerta suoraan istumaan eteen. Eikä edes yritä vängätä sivulle. Liitettiin myös sivulle tuloa siihen. En osaa selittää miten kädellä ohjasin, mutta silleen että kylki edellä tulee kiinni reiteen. Se on osoittautunut tosi käteväksi. Täytyy vielä saada se toimimaan ilman että tarvii olla nami kädessä.

Sheippailin myös peruuttamista, jotta tulisi takapäätä vähän treenattua. Heinosti lähti onnistumaan. Peruuttaa suoraan ja matka ollaankin pidetty 20-30 sentissä.

Olen ajatellut ottaa uudet videota kaikista tempuista + tokon valmiista liikkeistä
sekä keskeneräisistä tempuista ja toko liikkeistä.
Tämä projekti etenee varmaan vähän hitaasti, mutta jospa tulisi joskus tehtyä ;)

Uusia kotisivujakin meinasin ruveta tekemään, mutta alkoi tuntua että on se liian työlästä ja annoin olla. Vanhoja sivuja voisi kyllä päivitellä.... mutta tulee eteen laiskuus. Hyvä kun täällä tulee käytyä päivittelemässä. Kuvat palveluunkin voisi lisätä uusia kuvia...

Niin paljon suunnitelmia. Viikonpäästä me ollaankin sitten Helsingissä, messarissa
Posted by Picasa

27. marraskuuta 2010

Tunnistusta

Minuun on näköjään iskenyt joku ihme vimma että opeteltavat temput ovat jotain tunnistusjuttuja niin myös tälläkertaa ;) Eli joskus aloitettu muotojen tunnistus. Muotoina meillä on neliö, ympyrä ja kolmio. Paperista leikatut ja päällystetyt. Ollaan tunnisteltu ympyrää eli yyyyy. Kivasti tunnistaa sen neliöstä. Vaihtelen välillä niiden paikkaa ja hyvin tuntuu erottavan. Hieman aiemmin  muodot oli ylempänä niin ei tunnistanut kunnolla joka kerta. Siirsin ne paljon alemmas niin alkoi sujua paljon paremmin :)

Lisäksi avattiin ovea muutaman kerran. Tosi hienosti oli muistissa. Repäsi kerran vähän liian lujaa niin irtosi sellanen pehmuste ettei ovi kolahda seinään. Vähän taisi säikähtää, kun seuraavalla kerralla aukasi paljon varovaisemmin..

Photoja











Mietiskelyä

Meikäläistä harmittaa hirveesti ettei panostettu enempää tokoon tai jälkeen ennen kuin lumet tuli. Toivon mukaan saadaan alon liikkeet "kuntoon" sisätiloissa. Tarkotan tuolla siis sitä että osaa ne liikkeet hyvin sisällä. Sitten joskus vaan siirrytään ulos tekemään ja lisätään häiriöt. Ja tietysti vauhti osissa liikkeissä.

Listaan nyt mitä on vielä treenattava että tähän sisätiloissa liikkeet kunnossa kohtaan päästään

-Luoksepäästävyys
sujuu hyvin
-Paikallamakuu
Keston lisääminen 3min. Ollaan nyt siinä minuutin kohdalla. Haluan opettaa tässä vaiheessa jo sen 3min, että olisi kokeessa helpompi, kun on lyhyt aika
-Seuraamiset
No sisätiloissa hieman hankala. Virettä voisi vähän nostaa imuttamalla. Sekä täyskäännöstä tiivistää
-Luoksetulo
Sisätiloissa ei vauhtia kyllä saada mukaan, mutta eteentuleminen ja siitä sivulle siirtyminen varmaksi (montakohan kertaa tämäkin on lukenut meidän tavoitteissa?)
-Liikkestä maahan meno
Tämä on oikeestaan jo valmis : D  Välillä pitää muistaa tehdä maahan seiso vaihtoja. Sekä niin että kävelen takaperin ja vihjaisen maahan. Muuten taitaa vähän unohtua oikea tapa mennä maahan :)
-Liikkestä seisominen
Tämäkin on oikeastaan valmis. Välillä voi tässäkin tehdä pyshätymisiä niin että kävelen takaperin ja .....
-Hyppy
Tämä on kylllä ihan alkutekijöissä, Pahvi oven kohdalle ja siinä treenailla näin talvisin. Helposti sitten siirretään vaan ulos ;)

Ja sitten ihan oman kiinnostuksen vuoksi =) Katsaus avo:n liikkeisiin. Millaiset pohjat, millaiset uudet liikkeet..Mitä treenattavaa

-Paikallamakuu
Näkösuojassa olo ja aika neljään minuuttiin että kokeessa olisi helpompi
-Luoksetulo
Pysäytys
-Noutaminen
Koko liike aika lailla alkutekijöissä
-Hyppy
Koko liike ihan alkutekijöissä
-Seuraaminen
Kun vire ja käännökset on hyvät niin tämä on valmis
-Liikkestä maahanmeno
Takaakiertäminen
-Liikkestä seisominen
Takaakiertäminen
-Kauko-ohjaus
Hieman ollaan aloiteltu, mutta oikeestaan aika alkutekijöissä tässäkin


Nyt on jonkunlaisia tavoitteita : D Jospa saataisiin alo:n liikkeet vielä kuntoon tämän vuoden puolelle siis sisätiloissa kuntoon ;)

26. marraskuuta 2010

Kiireinen viikko

Kuluneen viikon olen viettänytkin eläinlääkärissä. Pääsin mm. puuhailemaan laboratorionäytteiden kanssa, auttamaan eläinlääkäreitä, pesemään ja kuivaamaan instrumentteja yms. Tosi mukavaa oli :) Voisi ollakin meikäläisen toivoammatti ;)

Mutta nyt tähän varsinaiseen asiaan :) Iltaisin kun ollaan tultu myöhään kotiin ei oo jäänyt hirveesti aikaa. Joten ollaan käyty lenkillä ja pikaisesti treenattu tokoa tai muutamaa temppua.

Ja ulkona on nyt hirveen kylmä. Vaikka pakkasta on noin -10 astetta tekee tuuli siitä erityisen kylmän. Mimmi onkin nyt ulkoillut fleecehaalari päällä. Kun käännytään kotiin päin ja ollaan talosta näköetäisyydellä M juoksee täysiä kotiin portailla istumaan :D

Tokon kanssa ollaan edetty paikalla olon kanssa. Sisätiloissa tehty. Matka 5m. Aikaa vaihdellen 5s-60s. Kertaakaan ei ole noussut omin lupine pois. Olenkin siihen tyytäväinen. Ja mahtavasti pitää katsekontaktia lähes koko ajan :D Jäävät ovat jo ihanan varmoja molemmat. Kesto on otetty myös mukaan : )  Ja kaikista tärkeinpänä asiana näiden osalta on ollut se että erottaa toisistaaan ne. Hyvin ollaan siinä onnistuttukkin.

Sormien tunnistus on nyt jo varmaa hommaa, osaa siis tunnistaa kaikki viisi sormea toisistaan =) Uutena temppuna opeteltiin näyttämään kummassa kädessä nami on. Se oli helppo opettaa. Silloin tällöin vielä "taistellaan" väärän käden näyttämisen kanssa, mutta eiköhän se siitä pikkuhiljaa ;)  Pienenä plussana ollaan myös opeteltu ravistamaan päätä. Vielä ei ole hirveästi edetty. Aiemmin ollaan jo aloitettu treenaamaan tätä, mutta se on sitten jäänyt.... Lätkään muistilapun tuon päähän, ravistaa -> naks, palkka.

Toivottavasti nyt tulee vähän ahkerammin kirjoiteltua tänne. Ens viikko on kylläkin aika paha koeviikko joten saa nähdä miten paljon tulee kirjotusta ens viikolla. Messarinkin aikataulut on tullut ja junaliput on hankittu : )

19. marraskuuta 2010

VAU! Sehän osaa !!!

Eilen illalla lähdettiin tokoilemaan ulos. Puin mimmille fleecehaalarin, jotta ei tulisi vilu.
EKa seuraamista. Se meni ehkä hieman heikosti. Paikka vähän seilasi ja kontakti tippuili. Vähitellen saatiin sitä kunnolliseksi. Otettiin sitten seuraamista ja seiso. Heinosti pysähtyi. Pari kertaa palkkasin nopeista pysähdyksistä, mutta sen jälkeen siirryin palkkaamaan vasta kun olin käynyt 5m päässä. Tosi hienosti oli liikkumatta. Loppuun en ottanut perusasentoa. x2

Lehmän mahalla vahvistin kahdesti maahan menoa niin että kuljin itse takaperin ja käskin siitä maahan, hienosti sujui. Siirryttiin normaaliin seuraaukseen. Koira oli ihan fiiliksissä kun lehmän mahaa huomasi olevan palkkana. Seuraaminenkin tosi hyvää :) Ekalla nopeasti maahan, parin askeleen päässä ja palkkaamaan. Toisella toistolla alko kesken seuruun jo tarjota maahan menoo. Nopeasti meni jälleen maahan siitä oikeasta vihjeestä, nyt kävin lisäksi 10m päässä ja pysyi.

Aivan mahtavaaa edistystä. Lenkillä huomasi että oli Mimmillä paljon lämpimämpi fleecen ansiosta. Lumihangessakin kahlaili vapaaehtoisesti vaikka kuinka paljon :DD

18. marraskuuta 2010

Edistystä :D

Käytiin tiistai-iltanahiihtämässä ekaa kertaa. Yritti purra suksia vaan kahesti. Sen jälkeen lopetti ja antoi olla ihan rauhassa. Veti/kulki jopa hihna kireällä :-O 

Eilen otettiin kaksi toistoa sukka pois jalasta palkkana oli lehmän mahaa. Johan teki innolla :) Muuten ollaan "ahkerasti" treenattu sormien tunnistusta. Tiistaina tajusi niin mahtavasti peukun, keski ja rilli vihjeet että aloitettiin nimettömän treenaus. Tosi nopeasti on nyt tajunnut. Ollaan edetty tosi kovalla vauhdilla :) Tänään  otin mukaan vielä etusormen. Hyvältä vaikuttaa. Sekoiteltiin vielä sormien tunnistusta ja onnistui. Tämän tempun jälkeen ei treenata mitään tuollaista tarkkuutta vaativaa. Jotain kivaa "rentoa" juttua...

Tokoilu into on ollut nyt jo pitempäään ihan nollassa. Tänään kuitenkin iski taas into treenata. Kaverille selitin mitkä liikkeet on vielä hajalla ja eihän siinä ole paljon :) SIsällä tilan loppuessa on hieman hankala treenata, mutta ulkona kun on -10 asteen pakkanen niin ei sekään hirveesti houkuta...

Tulikin nyt tosi lyhyt teksti :)

Niin ja monesti olen miettinyt gallerian uudistusta, mutta aina se laiskuus tulee vastaaan...

15. marraskuuta 2010

Paljon on vuodessa tapahtunut

Selailin tuossa vanhoja blogitekstejä vuoden takaa. Paljon on kyllä siinä ajassa tapahtunut.... Samalla katsoin tämän vuoden tavoitteet. No taisi mennä tämä vuosi jotenkin muuten kuin tavoitteissa pysyen. Niistä lisää vuoden lopussa. Ja onhan tässä vielä puol toista kuukautta aikaa :)

Mutta mitäs tässä viikon aikana on tapahtunut. Treenailu on ollut melko vähäistä. Kokeisiin lukeminen on vienyt aikaa. Ja juoksujenkin takia on vähän lomailtu. Pikku hiljaa ovatkin loppumassa. Viikonloppuna veli sheippasi valojen sammutusta, hyvälle mallille pääsikin. Siitä on kiva sitten joskus jatkaa... : D Sukkia ollaan riisuttu muutama kerta. Tuntuu että siinä on into vähän laantunut... Jääviä hieman. Totean jälleen että kyllä ne ohan kivoilta jo vaikutaa. Siis napakat stopit. Mulle ainakin ihan riittäviä :D Täytyy saada vaan maahan meno onnistumaan yhtä ripeästi ulkona lumessa ;)

Luntahan on tällä hetkellä 10cm. Kivaa. Mimmikin on nyt pitänyt lumesta enemmän kuin aiemmin, eilen leikittiinkin hullunlailla lumessa pallolla. Kätkettiin ja etsittiin, heiteltiin...

Ja öööö mitäs muuta... Ens viikon olenkin Tet-haroittelussa eläinlääkärissä, ja sitten kahden viikonkuluttua onkin messari :D Ja parin viikon päästä joulu :D :D

5. marraskuuta 2010

Ota sukka pois

Tässäpä nyt video meidän uusimmasta tempusta :)


Kuulumisia

Nyt on jälleen jäänyt tämä päivittely... Nyt viikon aikana on ollut pari koetta ja olen sairastellut, joten on treenailut pidetty pieninä. Ja mimmillä alkoi tuossa juoksut, joten oli tuossa viikko sitten korvat aivan muualla kun koiran päässä. Nyt on kuitenkin vaikuttanut että oppii paljon nopeemmin kuin normaalisti. Joten sitä ollaan hyödynnetty myös.

Jäävät alkaa sisätiloissa näyttää oikein hyviltä. Välillä menee sekasin tööt ja seiso. Seisomisen kanssa palkataan napakista pysähtymisistä, maahan menon kanssa ollaan jo pientä kestoa otettu. Jos nopea maahan meno palkka tulee suoraan ilman kestoja...  Sisällä tosiaan tehty ja melko hitaasti. Pikkuhiljaa sitä vauhtia täytyy seuraamiseen saada lisää.

Sormien tunnistuksessa on alkanut se keskisormikin erottu sieltä muiden joukosta. Eli peukkuu, rilli ja keski alkavat olla jo niin kivasti hanskassa että voitaisiin ottaa mukaan nimetön. Nimettömän kanssa olen miettinyt että jos ottaa hellästi suuhun, olisi sen tunnistaminen ja ennenkaikkea se näyttäminen selkeää. Eikä levellä kuonolla siinä samalla kaikkia sormia vieressä koske. Ja etusormi sitten varmaan vaan tökkäämällä. Nämä vasta ajattelu asteella.... :)

Sukkien kanssa edistystä on myös tapahtunut. Vihjettä ei olla vielä liitetty. Muuten onnistuu sukan vetäminen ja tuominen, mutta jos sukka on ihan kunnolla jalassa on mimmin vaikea saada otetta siitä. Eilen palkkasinkin vain siitä yrityksestä että yrittää kunnolla jalassa olevaa sukkaa ottaa. Kyllä pistää vähän nauramaan kun mimmi hampailla samalla kutittaa jalkapohjaa kun yrittää sukkaa irrottaa.
Eilen sattuikin aika kiva juttu. Sukkalaatikko oli hieman auki ja sieltä näkyi vähän sukkaa. Siinä sitten odotin että mimmi taas tarttuisi kunnolla jalassa olevaan sukkaan. Ja mitä tämä "viisas" tekikään ..? Haki sukkalaatikosta sukan ja toi sen mulle. Kyllä pisti vähän naurattamaan. Yliviisas koirako mulla, no tuskinpa ..... :)
Olen miettinyt miten voisin soveltaa tätä temppua ja nämä on tullut mieleen:
- Lapasten riisuminen
- Pipon riisuminen
- Takin riisuminen (voi olla vaikea opettaa)
- Kenkien riisuminen (jotkut kengät mitkä on helppo ottaa jalasta)

Lisää ehdotuksia otetaan vastaan. Ja miten teidän mielestä ovatko kaikki eri temppuja vai samaa?? Eri vihjeet olen aatellut laittaa. Toisaalta nuo kyllä on tosi erilaisia, mutta esim. lapasten ja sukkien riisuminen lähes sama. Kommentoikaa..... :D