Treenattiin tuossa sunnuntai iltana pikkuisen alo:n
liikkeitä. Palkkana oli nakkia ja vire oli tosi loistava. Ensin hyppyä. Ekalla
kerralla ihan koko liike. Hyvin hyppäsi, peruutti itse esteen takana ja
pysähtyi hyvin esteen takana ja malttoin oottaa että tulin vierellä ja annoin
luvan istua. Toisella kerralla vain hyppy, peruutus ja seisominen kunnes palkka
lensi.
Sitten otettiin jääviä. Ensin otettiin tai no yritettiin
ottaa seisomista. Hyvin seurasi ja tyylikkäästi meni maahan. No kokeiltiin
sitten uudestaan ja jälleen maahan. Sitten täytyi hieman muistella miten se
seisominen menikään. No lopulta saatiin onnistumaan ja tehtiin kahdesti. Maahan
meno oli sitten kyllä hyvin muistissa ja se menikin nätisti. Tämäkin tehtiin
kahdesti, koska ensimmäinen maahan meno oli aluksi hiukan liian hidas.
Maanantaina oli jälleen luvassa tokoa. Heti huomasi ettei
koira ole yhtä hyvin mukana kuin edellisenä päivänä. Ja ehkä ne alun virittelyt
oli vähän surkeet. Jälleen oli palkkana nakkia. Aluksi luoksaria. Ekalla kerralla
oli hiukan hidas vauhti, toisella kerralla se kuitenkin parani, vaikkei nyt
yltänyt ihan siihen parhaampaan.
Seuraavaksi kaksi noutoa. Molemmat oli ihan perusvarmaa
suoritusta. Toisella kerralla kapula meni hiukan hankalaan paikkaan, mutta
hienosti Mimmi toi sen vaikka aluksi lipsahti pois suusta. Vauhtia olisi
tässäkin voinut olla enemmän…
Koska en vielä halunnut alkaa ottaa avo:n hyppyä loistavan
alo:n hypyn sekoitukseksi otettiin hyppynoutoa. Aluksi niin että Mimmi jäi
odottamaan kapulan kanssa esteen
toiselle puolelle ja minä kutsuin toiselta. Tämä toistettiin muutamasti kunnes
otettiin ihan kokonaisena liikkenä, kuitenkin ilman loppu perusasentoa. Ekalla
kerralla varasti kapulalle, tähän en sanonut mitään ettei alkaisi varovaiseksi
lähdössä. En kuitenkaan usko, että Mimmi kovin useasti alkaisi noin toimia. Toinen kerta meni sitten hyvin.
Kapulassakin alkaa olla hampaan jälkiä J Yksi eräs tärkeä
harjoiteltava asia on tuo kapulan heittäminen. Se nimittäin tahtoo sinkoilla
aina vähän minne sattuu…
Tämä tekstihän oli tarkoitus julkaista jo sunnuntaina, mutta eihän netti sillon toiminut...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommenteistasi :)